HenkilöasiakkaatTyöterveysJulkiset palvelutTietoa meistäTyöpaikatSijoittajat

Korva kuvattuna läheltä.

Korvien soiminen

Korvien soiminen eli tinnitus on yksi yleisimmistä korviin liittyvistä vaivoista. Korvien soimista hoidetaan korvalääkärillä tilanteen mukaan.

Korvien soiminen

Korvien soiminen eli tinnitus on yksi yleisimmistä korviin liittyvistä vaivoista. Korvien soimista hoidetaan korvalääkärillä tilanteen mukaan.

Korvien soimisesta lyhyesti

Korvien soimisella tarkoitetaan kohisevaa ja vinkuvaa ääntä, joka kuuluu korvassa riippumatta ulkoisista äänistä. Korvien soimisen syynä on tavallisimmin sisäkorvan sisäkarvasolujen hermopäätteiden vaurioituminen. Vaivan syy on tuntematon, mutta se voi liittyä esimerkiksi korvaan osuneeseen iskuun tai altistumiseen koville äänille joko pitkäaikaisesti tai yhden kerran. Yleisimmin vaiva hankaloittaa iäkkäiden ihmisten elämää. Heillä korvien soimisen syynä on yleensä ikääntymiseen liittyvä sisäkorvarappeuma, joka on harmiton.

Varaa aika tinnituksen asiantuntijalle

Korvien soimisen syy kannattaa selvittää asiantuntijan vastaanotolla, jossa varmistetaan oireen harmittomuus.

Varaa aika suoraan verkosta tai puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.

Pihlajalinnan logo ja nimi valkealla seinällä vastaanottotilassa.

Miten korvien soimista hoidetaan?

Korvien soimista hoidetaan tilanteen mukaan. Osalla nuorista hoitona käytetään tinnitusmaskeria, joka on korvaan laitettava pieni koje. Tinnitusmaskeri ei poista korvien soimista, mutta se auttaa tottumaan häiritseviin ääniin.

Jos korvien soiminen liittyy iän myötä heikentyneeseen kuuloon, voidaan kuulokokeella tarkistaa kuulokojeen tarve.

Pihlajalinnan kuulontutkimisen asiantuntijapalvelut

Pihlajalinnan hymyilevä lääkäri seisoo käsivarret ristissä, pukeutuneena valkoiseen lääkärintakkiin, kuvastaen ammattimaisuutta ja luottamusta terveydenhuollon palveluissa.

Korvalääkäri

Korvalääkäri eli korva-, nenä-, ja kurkkutautien erikoislääkäri tutkii ja hoitaa ylähengitysteiden sekä pään ja kaulan alueen sairauksia ja kasvainsairauksia.

Kaksi hymyilevää lääkäriä seisoo vierekkäin, pukeutuneena valkoisiin lääkärintakkeihin, ilmentäen ammattitaitoa ja ystävällisyyttä terveydenhuollon palveluissa.

Audiologi

Audiologian erikoislääkäri hoitaa mm. vanhuksia, joilla on iän aiheuttama kuulon heikkenemä, ja henkilöitä, joilla on jokin sisäkorvan sairaus.

Silmälasipäinen ja pitkähiuksinen hoitaja istuu vastaanottohuoneessa työpöydän ääressä.

Kuulontutkimukset ja kuulokojeet

Kuulontutkimusten avulla saadaan selville kuulon tilanne ja kuulovaurion syy. Samalla selvitetään mahdollinen tarve kuulokojeelle.