HenkilöasiakkaatTyöterveysJulkiset palvelutTietoa meistäTyöpaikatSijoittajat

Kaksi vanhempaa ihmistä halaa keittiössä teekupit kädessä.

Nivelrikko

Mitä varhaisemmassa vaiheessa nivelrikon hoito aloitetaan, sitä parempia tuloksia saadaan kuntouttavien hoitojen keinoin ja leikkauksien tarve vähenee.

Nivelrikko

Mitä varhaisemmassa vaiheessa nivelrikon hoito aloitetaan, sitä parempia tuloksia saadaan kuntouttavien hoitojen keinoin ja leikkauksien tarve vähenee.

Nivelrikosta lyhyesti

Nivelrikko eli artroosi on yleisin nivelsairaus, ja jopa miljoona suomalaista kärsii siitä. Kaikille nivelrikosta ei koidu haittaa, mutta pahimmillaan nivelrikon aiheuttama kipu rajoittaa merkittävästi elämää ja liikkumista. Yleisimmin nivelrikkoa esiintyy polvessa, lonkassa, selkärangassa ja sormien nivelissä.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa hoito aloitetaan, sitä parempia tuloksia saadaan kuntouttavien hoitojen keinoin saavutetaan. Näin myös leikkauksien tarve vähenee.

Kun tarve vaatii, hoitavat pätevät kirurgimme myös leikkaukset – ilman viivytyksiä. Tavoitteenamme on mahdollisimman ennaltaehkäisevä hoito, liikkuvammat nivelet ja vireämpi elämä.

Varaa aika nivelrikon asiantuntijalle

Voit varata ajan itsellesi tai toisen henkilön puolesta.

Varaa aika suoraan verkosta tai puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.

Pihlajalinnan logo ja nimi valkealla seinällä vastaanottotilassa.

Nivelrikon syyt

Nivelrikossa ruston soluväliaine tuhoutuu, minkä seurauksena nivelen rustopinta rikkoutuu ja nivelen rusto häviää. Muutokset kehittyvät yleensä hitaasti monien vuosien kuluessa. Nivelrikon perimmäinen syy on tuntematon. Taudin taustalla uskotaan olevan useita altistavia geenejä ja perimä näyttää altistavan sekä polvi- että lonkkanivelrikolle. Muita tekijöitä nivelrikon taustalla ovat ikääntyminen, ylipaino, nivelen vammat, raskas fyysinen työ, poikkeava nivelen kuormitus, nivelen virheasennot ja nivelten kehityshäiriöt.

Nivelrikon oireet

Tyypillinen nivelrikon oire on kipu, joka pahenee niveltä rasittaessa ja lievittyy levossa. Nivelrikon edetessä kipu voi myös olla jatkuvaa ja sitä voi esiintyä yöllä.

Nivelrikko on yleensä luonteeltaan aaltoileva ja siihen liittyy tyypillisesti jaksoja, jolloin se on poikkeuksellisen kipeä ja ärtynyt. Silloin rasituksen keventämien on paikallaan, mutta yleisesti ottaen liikunnan on osoitettu vähentävän nivelrikosta aiheutuvia oireita ja ylläpitävän nivelen normaalia toimintaa. Tämän vuoksi nivelrikkoista niveltä tulisi pyrkiä käyttämään heti, kun pahin kipuvaihe on ohi.

Nivelrikon hoito

Lievän nivelrikon ensisijainen hoito on konservatiinen eli niin sanottu kuntouttava hoito. Se pitää sisällään esimerkiksi niveliä vahvistavaa liikuntaa ja painon hallintaa, joilla pyritään ylläpitämään toimintakykyä ja hallitsemaan kipua.

Jos nivelrikko on edennyt niin pitkälle, ettei kuntouttava hoito enää auta riittävästi oireisiin, hoidetaan nivelrikkoa lääkkeillä tai leikkauksella.

Suurin osa leikkauksista tehdään polviin ja lonkkiin, mutta myös olkapäitä, nilkkoja ja pikkuniveliä leikataan.

Lue lisää: Tekonivelleikkaukset

Nivelrikon lääkehoito

Nivelrikkopotilaan lääkehoito suunnitellaan yksilöllisesti ja lääkkeitä pyritään käyttämään kuuriluonteisesti. Parasetamoli on nivelrikon hoidossa ensisijainen lääke sen turvallisuutensa vuoksi. Tämän lisäksi kivun hoidossa voi käyttää joko suun kautta otettavia tulehduskipulääkkeitä tai niiden paikallisvalmisteita eli iholle levitettäviä voiteita. Tulehduskipulääkkeillä saavutetaan yleensä parempi kivunlievitysteho kuin parasetamolilla.

Nivelrikon itsehoito

Lievän nivelrikon ensisijainen hoito on konservatiinen eli niin sanottu kuntouttava hoito. Se pitää sisällään esimerkiksi niveliä vahvistavaa liikuntaa ja painonhallintaa, joilla pyritään ylläpitämään toimintakykyä ja hallitsemaan kipua.

Nivelrikon hoito ruokavaliolla

Ruokavalion merkitystä nivelrikon hoitona on tutkittu ja havaittu, että esimerkiksi päivittäinen vihannesten ja hedelmien määrä vaikuttaa nivelrikon oireisiin. Lisäksi on todettu, että potilailla, jotka saivat runsaasti D-vitamiinia, nivelrikon aiheuttama toimintakyvyn alentuma oli vähäisempää. Ei ole kuitenkaan selvää näyttöä, että yksittäisillä ruoka-aineilla voitaisiin hoitaa nivelrikkoa.

Ylipainon on osoitettu olevan merkittävä polven nivelrikon riskitekijä ja ylipainoisella potilaalla painon pudotus vähentää nivelrikon aiheuttamia oireita.

Nivelrikko ja väsymys

Nivelrikko ei yksinään aiheuta väsymystä. Erityisesti lonkan nivelrikko ja joskus myös polven nivelrikko voivat aiheuttaa leposärkyä, jolloin yöuni voi olla katkonaista. Huono unenlaatu voi johtaa väsymykseen. Usein leposärky ja sen aiheuttamat nukkumisvaikeudet ovat hankalimpia nivelrikon oireita.

Liittyvät asiantuntijapalvelut Pihlajalinnassa

Pihlajalinnassa on kattavasti palveluja nivelrikon tutkimiseen ja hoitoon. Apua saat seuraavista palveluista.

Silmälasipäinen naislääkäri katsoo kameraan ja hymyilee Pihlajalinnan lääkäritakissa.

Ortopedi

Ortopedi on tuki- ja liikuntaelinten vaivojen ja tapaturmien leikkaushoitoon erikoistunut lääkäri. Ortopediltä saat apua akuutteihin ja kroonisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin.

Vaaleatukkainen lääkäri Pihlajalinnan lääkäritakissa katsoo pitkätukkaista asiakasta hymyillen.

Yleislääkäri

Yleislääkärin vastaanotolle voit tulla minkä tahansa terveysongelman takia.

Tummatukkainen naislääkäri tutkii miespotilaan kättä vastaanottohuoneessa.

Käsikirurgi

Käsikirurgi on käden ja ranteen vammojen sekä sairauksien hoitoon erikoistunut lääkäri. Käsikirurgilta saat apua akuutteihin ja kroonisiin käsi- ja rannevaivoihin.

Fysioterapeutti katsoo, kun asiakas nostaa molemmin käsin sinistä blokkia jumppamaton päällä ollessaan selällään

Fysioterapia

Fysioterapia kehittää hyvinvointia, toimintakykyä ja liikkumista. Sen avulla voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinten vaivoja, kiputiloja sekä rasitusvammoja.

Asiantuntija kuuntelee empaattisesti potilasta.

Ravitsemusterapeutti

Ravitsemusterapeuttimme auttavat sinua ravitsemukseen liittyvissä pulmissa lääkärikeskuksissamme sekä etävastaanotolla.

Kolme eri-ikäistä naista seisoo ulkona ja nauraa.

Toimintaterapia

Haasteita toimintakyvyssä omassa tai läheisen arjessa? Toimintaterapeutti auttaa niin nuoria kuin varttuneempiakin, joiden itsenäistä pärjäämistä voivat vaikeuttaa eri asiat.

Painonhallintaklinikka

Painonhallintaklinikalta saat kokonaisvaltaista hoitoa ja pitkäkestoista apua painonhallintaan. Klinikalla sinua auttavat erikoislääkärit sekä muut painonhallinnan asiantuntijat.