Iskias aiheuttaa alaselkäkipua ja jalkaan säteilevää hermokipua. Usein iskias paranee itsestään, mutta pitkittyneissä tapauksissa on hyvä hakeutua asiantuntijan arvioon.
Iskias aiheuttaa alaselkäkipua ja jalkaan säteilevää hermokipua. Usein iskias paranee itsestään, mutta pitkittyneissä tapauksissa on hyvä hakeutua asiantuntijan arvioon.
Iskias on yleinen vaiva, jossa iskiashermo ärtyy tai puristuu, mikä aiheuttaa pakaraan ja alaraajaan säteilevää alaselkäkipua.
Iskiashermo on ihmiskehon pisin hermo, jonka ärsyyntyminen voi johtua esimerkiksi välilevyn pullistumasta, hermojuuren ahtaumasta tai lihasperäisestä puristuksesta pakaran alueella. Iskiakselle altistavat raskas fyysinen työ, passiivisuus, ylipaino, tupakointi ja geneettiset tekijät.
Oireista kärsivät erityisesti keski-ikäiset aikuiset, mutta iskias voi vaivata myös nuorempia.
Iskias kestää tyypillisesti muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, ja yleensä vaiva paranee itsestään. Oireita voi lievittää itsehoidolla, kuten sopivalla nukkuma-asennolla ja sopivalla liikunnalla. Pitkäkestoista venyttelyä ja makaamista on sen sijaan syytä välttää. Pitkittyvään tai toistuvaan iskiaksen hoidoksi suositellaan liikuntaa, kuntoutusta ja kipulääkitystä. Vaikeat tapaukset vaativat kuitenkin lääkärin arviota.
Voit varata ajan itsellesi tai toisen henkilön puolesta.
Varaa aika suoraan verkosta tai puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.
Iskiaskipu tuntuu yleensä polttavana, viiltävänä tai sähköiskumaisena kipuna. Kipu säteilee tyypillisesti selästä alaspäin alaraajaan ja voi myös aiheuttaa lihasheikkoutta raajassa. Iskias voi myös oireilla ainoastaan alaraajassa ilman selkäkipua.
Iskiaksen tyypillisiä oireita ovat
alaselkäkipu, joka voi säteillä alaraajaan
säteilevä kipu, joka tuntuu tyypillisesti toisella puolella kehoa ja voi kulkea pakarasta reiden, pohkeen ja jopa jalkaterän alueelle
pistely, puutuminen ja tunnottomuus
lihasheikkous ja voimattomuus.
Yleisin iskiaksen aiheuttaja on välilevyn pullistuma, joka ärsyttää iskiashermoa. Muita mahdollisia syitä ovat selkäydinkanavan ahtauma (spinaalistenoosi), hermojuuren ahtauma tai piriformis-oireyhtymä.
Valtaosa selkäkivuista on onneksi hyvälaatuisia ja toiminnallisia. Pitkittyneiden oireiden selvittely on kuitenkin tärkeää vakavampien syiden poissulkemiseksi. Jos tunnet voimakasta kipua, puutumista tai lihasheikkoutta, on syytä hakeutua lääkärin arvioon.
Iskiaskipua voi lievittää useilla kotikonsteilla.
Nukkuma-asento: Kyljellään nukkuminen polvet hieman koukussa tyyny polvien välissä voi vähentää painetta iskiashermolla.
Liikkeessä pysyminen: Tärkeää on välttää vuodelepoa ja pysyä liikkeessä. Esimerkiksi kävely, uinti ja vesijuoksu ovat suositeltavia liikuntamuotoja.
Psoas-asento: Selinmakuulla makaaminen lonkat ja polvet 90-asteen kulmaan tuettuna voi helpottaa oireita.
Pihlajalinnan fysioterapeutit voivat tarjota yksilöllisesti suunniteltuja harjoitusohjelmia, jotka tukevat iskiaskivun hallintaa ja edistävät toipumista.
Iskiasoireiden hoito määräytyy oireiden voimakkuuden mukaan.
Lievissä tapauksissa kipua ja jännitystä voi yrittää lievittää parasetamolilla, tulehduskipulääkkeillä ja lihasrelaksanteilla.
Jos oireet kestävät muutaman viikon tai toistuvat usein, on syytä hakeutua fysioterapeutin arvioon. Fysioterapeutti hoitaa iskiasoireita liikehoidolla, ohjauksella, neuvonnalla sekä tarvittaessa manuaalisella terapialla. Lisäksi fysioterapeutti laatii yksilöllisen harjoitusohjelman tukemaan toipumista. Myös muut Pihlajalinnan asiantuntijat, kuten naprapaatit ja kiropraktikot, tarjoavat monipuolista kuntoutusta, joka tukee selän terveyttä ja auttaa hallitsemaan iskiaskipua.
Jos kipu on voimakasta, säteilee laajalle alueelle tai siihen liittyy tunnottomuutta tai lihasheikkoutta, on tärkeää hakeutua lääkärin, kuten yleislääkärin, työterveyslääkärin, ortopedin tai fysiatrin, vastaanotolle.
Mikäli konservatiivinen hoito ei auta tai potilaalla on vaikeita hermopuristusoireita, kuten virtsan tai ulosteen pidätyskyvyn heikkenemistä ja etenevää voiman heikkoutta raajassa, voidaan harkita kirurgista hoitoa. Leikkausarvion tekee ortopedi tai neurokirurgi vastaanotolla.
Hakeudu lääkärin vastaanotolle, jos
kivun takia ei saa nukuttua
iskiaskipu on sietämätöntä tai jatkuu yli kuukauden ajan
sinulla on etenevää puutumista, tunnottomuutta tai heikkoutta tai oireet pahenevat akuutisti
puutumista ilmenee lantionpohjan eli ”ratsupaikan” alueella
selkäkipuun liittyy kuumetta, vatsakipua tai kipu pahenee koko ajan
sinulla on virtsaamis- tai ulostamisvaikeuksia
yleisvointi heikkenee.
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja vaivojen hoidossa sinua ovat tukemassa seuraavat palvelumme.
Fysioterapia kehittää hyvinvointia, toimintakykyä ja liikkumista. Sen avulla voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinten vaivoja, kiputiloja sekä rasitusvammoja.
Ortopedi on tuki- ja liikuntaelinten vaivojen ja tapaturmien leikkaushoitoon erikoistunut lääkäri. Ortopediltä saat apua akuutteihin ja kroonisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin.
Fysiatrin vastaanotolle voit hakeutua tuki- ja liikuntaelinten ongelmien vuoksi, joihin ei liity tapaturmaa.
Naprapaatti on tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöiden tutkimiseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn erikoistunut asiantuntija.
Kiropraktikot diagnosoivat, hoitavat ja ennaltaehkäisevät tuki- ja liikuntaelinten ongelmia ja vaivoja.