Polven kuntoutus tähtää polven toiminnan normalisoimiseen erilaisten harjoitteiden avulla.
Polven kuntoutus tähtää polven toiminnan normalisoimiseen erilaisten harjoitteiden avulla.
Polven kuntoutus voi olla tarpeen esimerkiksi tapaturman, rasituksen tai leikkausten jälkeen. Kuntoutuksen tavoite on saada polvi kivuttomaksi sekä palauttaa alaraajan liikeradat ja lihasvoima. Pitkän aikavälin tavoite on palauttaa polven toimintakyky vastaamaan työn ja vapaa-ajan vaatimuksia.
Polven kuntoutuksesta vastaa fysioterapeutti. Kuntoutussuunnitelma laaditaan aina yksilöllisesti oirekuvan perusteella.
Voit varata ajan itsellesi tai toisen henkilön puolesta.
Varaa aika fysioterapeutille suoraan verkosta.
Ajanvaraukseen liittyvissä kysymyksissä voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse.
Polven ongelmat voidaan karkeasti jakaa rasitusperäisiin kipuihin sekä vammojen aiheuttamiin vaivoihin. Lisäksi polvi on painoa kannattelevana nivelenä altis kulumavaivoille.
Nivelsidevammat ja kierukan repeämät ovat tyypillisiä kaatumisen tai urheilutilanteen aiheuttamia vammoja. Lisäksi polven rakenteisiin kuuluva, reisilihaksen jänteeseen kiinnittyvä polvilumpio eli patella voi mennä sijoiltaan. Polven etuosalle yleisempiä vaivoja ovat kuitenkin rasitustyyliset oireyhtymät kuten patellajänteen tulehdukset tai lumpion alapinnan rustovauriot. Nämä kaikki vaivat vaativat kuntoutusta.
Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on keskeinen osa polven toiminnan ja asiakkaan toimintakyvyn palautumisessa. Leikkausten jälkeisessä kuntoutuksessa noudatetaan tutkittua kuntoutussapluunaa, jossa edetään johdonmukaisesti. Suunnitelma huomioi kudosten vaatiman paranemisajan, nivelsidekorjauksissa siirteen kiinnittymiseen kuluvan ajan sekä urheilussa lajin asettamat vaatimukset.
Aluksi fysioterapeutti analysoi polven tilanteen sekä asiakkaan työn ja harrastukset, joiden pohjalta tehdään yksilöllinen kuntoutussuunnitelma. Täsmällisen diagnoosin tukena käytetään usein ortopedin lausuntoa ja mahdollisesti myös magneettikuvia. Asiantuntija tekee yksilöllisen kuntoutussuunnitelman oirekuvan perusteella.
Polven kuntoutuksessa oikeanlaiset harjoitteet ja niiden annostelu ovat keskeisessä asemassa. Harjoitteet sisältävät erilaisia liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoituksia sekä tasapaino- ja koordinaatioharjoituksia. Harjoitteiden valinnassa huomioidaan mahdolliset leikkauksen tai vamman aiheuttamat rajoitteet esimerkiksi painovarauksen suhteen.
Kuntoutus jatkuu itsenäisesti asiantuntijan laatiman kuntoutussuunnitelman mukaan. Kuntoutukseen kuuluu yleensä myös asteittain lisättäviä toiminnallisia harjoituksia kuten kävelyä, juoksua ja hyppyjä asiakkaan työn tai urheilulajin vaatimukset huomioiden.
Asiantuntija seuraa kuntoutuksen etenemistä säännöllisesti ja tekee tarvittaessa muutoksia kuntoutussuunnitelmaan.
Polven kuntoutukseen kannattaa varata aika, jos polveen on sattunut vamma tai siinä on pitkittynyttä kipua, joka ei helpota levolla, kipulääkkeillä ja kylmähoidolla. Myös toistuvat polviongelmat, liikerajoitukset, epävakaus liikkuessa sekä kävelemiseen tai juoksemiseen liittyvät ongelmat hyötyvät kuntoutuksesta.
Kuntoutus on lisäksi tarpeen leikkausten jälkeen ja rappeumasairauksissa. Fysioterapia voi auttaa myös ennaltaehkäisevästi, jos esimerkiksi työ tai harrastus rasittaa polvia merkittävästi.
Ajan varaaminen ajoissa voi ehkäistä ongelmien pahenemisen ja nopeuttaa toipumista.
Pihlajalinnassa on kattavasti palveluja polvivammojen ja -kivun tutkimiseen ja hoitoon. Apua saat seuraavista tutkimuspalveluista sekä vastaanotoista.
Ortopedi on tuki- ja liikuntaelinten vaivojen ja tapaturmien leikkaushoitoon erikoistunut lääkäri. Ortopediltä saat apua akuutteihin ja kroonisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin.
Fysioterapia kehittää hyvinvointia, toimintakykyä ja liikkumista. Sen avulla voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinten vaivoja, kiputiloja sekä rasitusvammoja.
Pihlajalinnan toimipisteissä tarjoamme monipuolista kuvantamisen osaamista nykyaikaisilla laitteilla.
Urheiluklinikalta saat apua urheiluvammojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä muihin urheilijan kohtaamiin terveyshaasteisiin. Klinikalla sinua auttavat alan parhaat asiantuntijat.