HenkilöasiakkaatTyöterveysJulkiset palvelutTietoa meistäTyöpaikatSijoittajat

Silmälasipäinen mieslääkäri ja mustapaitainen mieshoitaja seisovat Pihlajalinnan lääkärikeskuksen tiloissa ja hymyilevät.

Kliininen fysiologia

Pihlajalinnassa tehdään kattavasti kliinisen fysiologian eri tutkimuksia. Tutkimukseen pääset lääkärin lähetteellä.

Kliininen fysiologia

Pihlajalinnassa tehdään kattavasti kliinisen fysiologian eri tutkimuksia. Tutkimukseen pääset lääkärin lähetteellä.

Mitä kliininen fysiologia on?

Kliininen fysiologia tutkii ihmisen elintoimintoja ja niiden häiriötiloja erilaisten mittausten avulla. Mittaukset voivat olla lyhyitä tutkimuksia tai pitkäaikaisia rekisteröintejä, joissa rekisteröintilaite kulkee asiakkaan mukana seurantajakson ajan.

Kliinisen fysiologian tutkimuksia käytetään yleisesti sairauksien, kuten astman tai sepelvaltimotaudin, diagnoosin määrittelyssä ja niiden vaikeusasteen sekä ennusteen arvioinnissa. Tutkimukset ovat usein tarpeen myös hoidon tehon seurannassa sekä esimerkiksi leikkauskelpoisuutta ja työkykyä arvioitaessa.

Miten pääsen kliinisen fysiologian tutkimuksiin?

Kliinisen fysiologian tutkimuksiin tarvitaan aina lääkärin lähete.

Voit varata ajan lääkärille suoraan verkosta.

Jos sinulla on lähete, voit varata ajan kliinisen fysiologian tutkimuksiin asiakaspalvelustamme puhelimitse tai suoraan toimipisteestä. Ajanvarauksen yhteydessä saat tutkimukseen liittyvät valmistautumisohjeet.

Pihlajalinnan logo ja nimi valkealla seinällä vastaanottotilassa.

Kliinisen fysiologian tutkimukset Pihlajalinnassa

Pihlajalinnassa tehdään seuraavia kliinisen fysiologian tutkimuksia. Tutkimukset vaihtelevat toimipisteittäin. Tarkemmat tiedot toimipisteistä löydät eri tutkimuspalveluiden sivuilta.

Keuhkofunktiotutkimukset

Keuhkofunktiotutkimukset auttavat arvioimaan keuhkojen ilmavirtausta ja kapasiteettia. Tutkimuksia käytetään astman, keuhkoahtaumataudin ja muiden hengityselinsairauksien diagnosointiin ja seurantaan.

Pihlajalinnassa tehdään perustutkimuksen eli spirometrian lisäksi erilaisia astmarasituskokeita, kuten juoksurasituskokeita ja spiroergometriatutkimuksia. Teemme myös metakoliinialtistuskokeita sekä EVH-tutkimuksia.

Lue lisää: Keuhkofunktiotutkimukset

Rasituskokeet

Kliinisellä rasituskokeella selvitetään hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa sekä mitataan fyysistä suorituskykyä. Perinteisin kliininen rasituskoe on sydämen rasituskoe. Tämän lisäksi muun muassa spiroergometrialla voidaan määrittää minuuttiventilaatio, peruskestävyyskynnys ja maksimaalinen hapenottokyky.

Lue lisää: Rasituskokeet

Pihlajalinna Pikku-Huopalahdessa tarjoamme myös monipuolisia liikuntafysiologian palveluja.

Tutustu tarkemmin: Urheilijan kuntotestaus

Pitkäaikaisrekisteröinnit

Pitkäaikaisrekisteröinnillä pystytään selvittämään tarkemmin sydämen toimintaa, rytmihäiriön tyyppiä ja ominaisuuksia sekä verenpaineen käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Tavallisimmat pitkäaikaisrekisteröinnit ovat:

Lue lisää: Sydäntutkimukset

Unitutkimus

Unihäiriöiden diagnostiikka on kehittynyt nopeasti. Polygrafiatutkimus suoritetaan unen kotirekisteröintinä siten, että asiakas saa mukaansa akkukäyttöisen kannettavan laitteen. Tutkimuksella voidaan osoittaa luotettavasti obstruktiivisen uniapnean eli rakenteellisista syistä johtuvan uniapnean apnea-ajanjaksot ja asennon vaikutukset löydöksiin. Unitutkimuksen kokonaisuuteen kuuluu myös uniapnean hoidon aloitus.

Lue lisää: Unen Pihlajalinna

Muut Pihlajalinnan tutkimuspalvelut

Kaksi hymyilevää Pihlajalinnan hoitajaa pukeutuneina liiloihin työasuihin vaalean persikanvärisen taustan edessä.

Laboratorio

Pihlajalinna tarjoaa kattavat laboratoriotutkimukset. Tutkimukset järjestyvät usein jo vastaanottokäynnin yhteydessä. Saatavilla myös laboratoriotutkimuksia ilman lähetettä.

Pihlajalinnan hoitaja seisoo kuvantamislaitteen edessä.

Kuvantaminen

Pihlajalinnan toimipisteissä tarjoamme monipuolista kuvantamisen osaamista nykyaikaisilla laitteilla.

Lääkäri katsoo kameraan selin seisovaa asiakasta samalla kun hoitaja kävelee taustalla.

Allergia- ja altistustutkimukset

Allergia- ja altistustutkimuksilla voidaan selvittää, mitkä aineet ja lasten kohdalla ruoka-aineet aiheuttavat yliherkkyysreaktioita.

Silmätutkimukset

Silmälääkärimme palvelevat monipuolisesti kaikenlaisia silmäpotilaita. Vastaanotolla voidaan tehdä perustutkimukset ja tarvittaessa ohjata jatkotutkimuksiin.