Puutiaisaivokuume eli puutiaisaivotulehdus

Puutiaisaivokuume on punkin pureman välityksellä tarttuva virustauti, jota vastaan voi suojautua rokotteella. Tauti aiheuttaa monenlaisia oireita, joita voidaan hoitaa. Itse tautiin ei kuitenkaan ole olemassa lääkehoitoa.

Varaa aika punkkirokotukseen verkkoajanvarauksestamme verkkoajanvarauksestamme. Voit myös saada punkkirokotteen kätevästi ilman ajanvarausta Pihlajalinnan Punkkibussista.

Puutiaisaivokuumeen tarttuvuus ja esiintyvyys

Puutiaisaivokuume eli TBE (tick borne encephalitis) tunnetaan myös nimillä puutiaisaivotulehdus ja Kumlingenin tauti. Se leviää punkkien pureman kautta, ja sitä voivat levittää kaikenkokoiset punkit toukista nymfeihin ja aikuisiin. Tauti tarttuu ihmisiin jo minuuteissa, joten punkkien poistaminen iholta ei suojaa tartunnalta.

Puutiaisaivokuumetta esiintyy Suomessa etenkin rannikkoseuduilla ja Kaakkois-Suomen rajakunnissa. Tautia kantaa vain noin 1–2 prosenttia punkeista, eli punkin purema ei automaattisesti tarkoita sairastumista. Tartuntojen määrä kuitenkin kasvaa koko ajan punkkien määrän ja levinneisyyden lisääntyessä Suomessa.

Miten puutiaisaivokuume oireilee?

Noin 10–30 prosenttia puutiaisaivokuumeen saaneista ihmisistä saa tartunnasta oireita ja 20–30 prosenttia heistä saa vakavia oireita. Tauti voi siis usein mennä ohi oireettomana.

Puutiaisaivotulehduksen oireet ilmenevät yleensä kahdessa vaiheessa. Ensimmäiset oireet ilmaantuvat muutaman päivän – muutaman viikon jälkeen punkin puremasta ja ne ovat luonteeltaan epämääräisiä. Olo voi olla kipeä, kuumeinen ja pahoinvoiva. Lisäksi esiintyy tyypillisesti päänsärkyä ja niskajäykkyyttä. Oireet kestävät yleensä noin viikon, ja ne on helppo sekoittaa tavalliseen flunssaan. Puutiaisaivotulehdukseen ei kuitenkaan liity ylähengitystieoireita kuten yskää tai nuhaa.

Ensimmäisiä oireita seuraa yleensä muutaman päivän tai viikon mittainen oireeton jakso, jonka jälkeen samankaltaiset yleisoireet saattavat palata. Läheskään kaikille sairastuneille lisäoireita ei tule lainkaan.

Jos toisen vaiheen oireet alkavat, ne liittyvät varsinaiseen aivotulehdukseen. Yleisoireiden lisäksi voi ilmetä hankalampia oireita kuten kouristuksia, halvausoireita ja tajunnan häiriöitä.

Puutiaisaivotulehduksesta voi jäädä pitkäkestoisia ja jopa pysyviä haittoja, jotka muistuttavat aivovamman oireita. Näihin liittyy muun muassa muisti- ja keskittymishäiriöitä, ärtyneisyyttä ja kuulo-ongelmia. Oireiden kehittyminen ja vakavuus riippuu siitä, mihin osaan aivoja ja kuinka laajoja tuhoja tulehdus on tehnyt tuhoja. Pieni prosentti oireista voi olla myös hengenvaarallisia.

Miten puutiaisaivokuumetta voi ehkäistä?

Puutiaisaivotulehdukseen on olemassa rokote. TBE-rokote eli punkkirokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan, ja se voidaan antaa maksutta kolme vuotta täyttäneille riskialueella asuville tai säännöllisesti lomaileville suomalaisille.

Myös muut voivat saada rokotuksen helposti ja edullisesti esimerkiksi Pihlajalinnan Punkkibussista. Rokotuksen voi saada jo 1-vuotiaana, mutta lapsilla tautia esiintyy vähän, ja vakavat taudinkuvat ovat erittäin harvinaisia. Siksi alle kolmevuotiaiden lasten rokottaminen on harvoin tarpeellista.

Punkkien puremilta voi pyrkiä suojautumaan myös pukeutumalla peittävästi liikuttaessa punkkien suosimilla alueilla.

Miten puutiaisaivokuumetta hoidetaan?

Puutiaisaivokuumeen hoitoon ei ole lääkettä, vaan sen oireita voidaan helpottaa tulehduskipu- ja kuumelääkkeillä, levolla ja nesteytyksellä. Lieviä oireita voi hoitaa kotioloissa, vakavampia oireita seurataan ja lääkitään tarvittaessa sairaalahoidossa.

Kerran sairastettu TBE antaa pysyvän suojan puutiaisaivotulehdusta vastaan. Taudin oireet voivat pahimmillaan olla kuitenkin niin vakavia, että viisainta on ennaltaehkäistä sairastumista rokottautumalla.

TBE voidaan selvittää laboratoriokokeilla. Jos tiedät punkin puraisseen ja alat jonkin ajan päästä saada flunssan kaltaisia oireita, ota yhteyttä yleislääkäriin ja kerro puremasta. Mitä aikaisemmin mahdollinen TBE-tartunta saadaan kartoitettua, sitä paremmin sen oireita voidaan hoitaa.

Ajanvaraus

Varaa aika punkkirokotukseen verkkoajanvarauksestamme verkkoajanvarauksestamme.

Voit myös saada punkkirokotteen kätevästi ilman ajanvarausta Pihlajalinnan Punkkibussista. Katso tarkemmat tiedot: Pihlajalinnan Punkkibussi

Jos sinua on purrut punkki ja sinulle on ilmaantunut flunssan kaltaisia oireita, varaa aika yleislääkärille.

Lue myös