Nielurisaleikkaus

Nielurisaleikkausta eli nielurisojen poistoa on syytä harkita, jos nielu ja nielurisat tulehtuvat toistuvasti. Nielurisaleikkauksen tarpeen arvioi lääkäri vastaanottokäynnillä.

Nielurisan vaivat

Nielu ja nielurisat voivat tulehtua toistuvasti. Nielussa saattaa olla esimerkiksi jatkuvasti angiina tai nielupaise.

Nielurisat voivat myös kasvaa liian suuriksi, jolloin ne vaikeuttavat hengitystä ja aiheuttavat kuorsausta.

Nielurisaleikkaus toimenpiteetä

Toimenpiteessä poistetaan ainoastaan nielurisat tai samaan leikkaukseen voidaan yhdistää tarvittaessa myös kitarisan poisto. Leikkaus tehdään nukutuksessa. Sen jälkeen levätään yleensä 3–4 tuntia heräämössä, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

Nielurisaleikkauksesta toipuminen

Nielu on arka nielurisaleikkausta seuraavina päivinä. Sairausloma kestää yleensä kaksi viikkoa.

Toipumisaikana tulee välttää voimakkaita ponnistuksia, mutta kevyttä ulkoilua voi harrastaa muutaman päivän kuluttua leikkauksesta. Nielurisaleikkauksesta toivutaan yleensä hyvin, eikä jälkitarkastuskäyntiä tarvita.

Ajanvaraus

Nielurisaleikkauksen tarpeen arvioi lääkäri vastaanottokäynnillä. Korvalääkäri tekee kaikenikäisille potilaille nenän, korvan ja kurkun alueen toimenpiteitä. Varaa aika erikoislääkärin vastaanotolle verkkoajanvarauksesta tai puhelimitse numerosta 010 312 010

Lue myös