Pihlajalinna tekee yhteistyötä usean urheiluseuran ja yksilöurheilijan kanssa. Samalla osaamisella hoidamme myös kuntourheilijat.
Pihlajalinna tekee yhteistyötä usean urheiluseuran ja yksilöurheilijan kanssa. Samalla osaamisella hoidamme myös kuntourheilijat.
Voit varata ajan itsellesi tai toisen henkilön puolesta.
Varaa aika suoraan verkkoajanvarauksestamme tai puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.
Urheilufysioterapeuttimme ovat erikoistuneet urheilijoiden ja aktiiviliikkujien vammojen ennaltaehkäisyyn, palautumisen optimoimiseen sekä syntyneiden vammojen kuntoutukseen. Urheilufysioterapeutit ymmärtävät eri lajien erityispiirteitä voiden siten havaita lihaksiin ja niveliin kohdistuvan liiallisen rasituksen ja lisääntyneen riskin vammojen syntymiselle.
Urheilufysioterapiassa on tärkeää keskittyä ennaltaehkäisyyn. Tämän vuoksi teemme lihastasapaino- ja liiketaitokartoituksia, joilla tunnistetaan potentiaaliset vammariskit. Oikein suunnatuilla tukiharjoitteilla on selvä tutkimuksellinen näyttö esimerkiksi vakavien polvivammojen ehkäisyssä.
Mikäli sinulle kuitenkin sattuu tapaturmainen vamma tai pidempiaikainen rasitusvamma, urheilufysioterapeuttimme auttavat myös liikuntavammojen hoidossa ja kuntoutuksessa. He suunnittelevat sinulle sopivan yksilöllisen kuntoutusohjelman ottaen huomioon lajisi erityisvaatimukset.
Urheilufysioterapeuttimme pitävät huolen, että pääset mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti takaisin urheilulajisi pariin oli se sitten juoksu, maila- tai pallopeli, voimistelu tai tanssi.
Tunnemme lajisi ja toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden asiantuntijoidemme, kuten urheilulääkärien ja ortopedien sekä urheilijoiden, valmentajien ja seurojen kanssa.
Urheiluklinikalta saat apua urheiluvammojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä muihin urheilijan kohtaamiin terveyshaasteisiin. Klinikalla sinua auttavat alan parhaat asiantuntijat.
Liikuntalääketieteen erikoislääkäri on liikuntaan ja urheiluun liittyvien vaivojen ja sairauksien hoitoon erikoistunut lääkäri.
Forever-liikuntaklubit ovat osa Pihlajalinnaa. Kuntosalin lisäksi tarjolla on kattava valikoima ryhmäliikuntatunteja, personal training -palveluja, ravintovalmennusta sekä muuta.
Ortopedi on tuki- ja liikuntaelinten vaivojen ja tapaturmien leikkaushoitoon erikoistunut lääkäri. Ortopediltä saat apua akuutteihin ja kroonisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin.