Virtsankarkailua ei pidä hävetä tai vähätellä – se on hoidettavissa oleva terveyskysymys

Suurin osa naisista kärsii virtsankarkailusta eli inkontinenssista jossain kohtaa elämäänsä. Esimerkiksi raskaus, imetys ja vaihdevuodet voivat lisätä virtsankarkailua. Virtsankarkailua ei tarvitse hävetä eikä vaivaan tarvitse alistua – hoitokeinot voivat olla hyvin yksinkertaiset.

Virtsankarkailu on kiusallinen, mutta yleinen vaiva. Tyypillisimmin virtsankarkailu on niin kutsuttua ponnistusinkontinenssia, jossa pissa lirahtaa ponnistuksen tai iskuttavan liikkeen aikana, esimerkiksi aivastaessa, yskiessä, hypätessä tai juostessa. Virtsaputken ympärillä heikentyneet sidekudokset ja lihaksisto eivät pysty pidättämään virtsaa rakossa ponnistuksen aikana.

– Yleisyydestä huolimatta virtsankarkailua hävetään voimakkaasti eikä siitä välttämättä tohdita puhua suoraan edes lääkärin vastaanotolla. Hyvin monet kiertelevät aivan turhaan todellisen tulosyyn ympärillä ja saattavat vasta juuri ennen lähtöään paljastaa virtsankarkailuvaivansa, naistentautien erikoislääkäri Marjo Pantti kertoo.

Virtsankarkailua voi helpottaa elämäntavoilla, kuntoutuksella ja lääkkeillä

Virtsankarkailu ei ole vain vanhempien naisten ongelma, vaan se liittyy kiinteästi myös tiettyihin elämänvaiheisiin. Esimerkiksi raskauden ja synnytyksen jälkeen sidekudokset ovat luonnollisesti heikentyneet. Vaihdevuosien aikainen estrogeenitasojen madaltuminen ja sitä kautta limakalvojen kuivuminen voi aiheuttaa virtsankarkailua.

Virtsankarkailun oireilu voi vaihdella myös kuukautiskierron eri vaiheissa. Yleensä loppukierrosta oireilu voi olla hankalampaa tai sitä voi esiintyä vain silloin.

– Ylipaino, ummetus ja runsas tupakointi altistavat oireille tai vahvistavat niitä. Fyysinen aktiivisuus ja lantionpohjan lihaksistoa vahvistavat tai rentouttavat harjoitteet auttavat pitämään virtsankarkailun kurissa, Pantti muistuttaa.

Erityisesti lantionpohjan lihasten harjoittaminen on tärkeä tapa, joka tulisi opetella. Lantionpohjan lihasharjoitukset eivät ole turhia, vaan haaste on, että oman lantionpohjan lihaksia ei osata tunnistaa tai aktivoida oikein. Lantionpohjan fysioterapeutti osaa ohjata yksilöllisesti tilanteeseen sopivat harjoitteet.

Gynekologin vastaanotolle kannattaa hakeutua heti, kun virtsankarkailu alkaa häiritsemään tai estämään liikkumista, kuten jumppaamista, hyppäämistä tai juoksua. Virtsankarkailua on syytä tutkia vastaanotolla myös, mikäli vaiva on alkanut äkillisesti. Tarvittaessa suljetaan pois sairaudet, kuten virtsatietulehdus, tai jokin virtsaamistarpeeseen vaikuttava neurologinen häiriö.

– Virtsankarkailu on voinut aiheuttaa häpeää ja heikentänyt elämänlaatua pitkän aikaa, vaikka hoitokeinot voivat olla hyvinkin yksinkertaista. Esimerkiksi vaihdevuosiin liittyviä kuivuneita limakalvoja hoidetaan paikallisella estrogeenilääkityksellä, Pantti huomauttaa.

Virtsankarkailua estävät toimenpiteet mietitään yksilöllisesti

Virtsankarkailu voi hankaloittaa sosiaalista elämää sekä työssäkäyntiä. Monet naisvaltaiset alat, kuten varhaiskasvatus, sairaanhoito ja kaupanala, edellyttävät nostamista ja ponnistamista. Toisaalta myös asiantuntijatyössä paikallaan istuminen altistaa virtsankarkailulle.

– Virtsankarkailua ei tarvitse hoitaa, mikäli siitä ei ole haittaa tai se ei häiritse normaalia elämää. Päivittäinen siteiden käyttö voi kuitenkin altistaa ihon ärtymiselle ja lisätä tulehdusten riskiä, Pantti toteaa.

Vaikeissa tapauksissa voidaan harkita virtsankarkailun korjausleikkausta eli nauhaleikkausta, jossa lantionpohjaan kiinnitetään polypropyleeninauha. Leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Toimenpide on yleinen, siitä paranee nopeasti ja suurin osa pääsee virtsankarkailusta täysin eroon.

– Virtsankarkailusta puhuminen ei ole noloa ja häpeällistä, vaan se kannattaa ottaa vastaanotolla herkästi puheeksi. Vaiva on hyvin yleinen, ja alan ammattilainen osaa tutkia syyt sekä kartoittaa, mitä kaikkea on jo kokeiltu. Yhdessä keskustellaan, mikä olisi paras ja sopivin hoitovaihtoehto, Pantti summaa.

Varaa aika Pihlajalinnan asiantuntijalle

Pohdituttavatko oireet tai heikentääkö virtsankarkailu elämänlaatuasi? Varaa aika gynekologille verkkoajanvarauksesta.

Voit myös soittaa asiakaspalvelumme numeroon 010 312 010. Asiakaspalvelumme auttaa ympäri vuorokauden.

Gynekologiset palvelut Pihlajalinnassa

Lue myös