Blogi: Tervettä arkea
Pihlajalinnan fysioterapeutti Erkki Nilkku pohtii blogikirjoituksessaan, mitä terveys tarkoittaa arjessa ja mitä kaikkea se mahdollistaa.
Aamu klo 6.15
Herätyskello soi kuuden jälkeen. Pesen hampaani ja laitan kahvinkeittimen päälle. Tumma kahvi tippuu keittimeen ja ruisleivät paahtuvat leivänpaahtimessa. Ruokaa kerjäävälle lammaskoiralle annan muutaman rapsutuksen, minkä jälkeen laitan koiralle pannan kaulaan ja itselleni lenkkarit jalkaan. Avaan oven sateeseen. Tiedän, että aamiaiskahvini on valmiina, kun palaamme lenkiltä.
Kierrän koiran kanssa tutun parin kilometrin aamulenkin, jolla vastaan tulevat tutut ihmiset: mustiin pukeutunut työmatkapyöräilijä, kolmen mäyräkoiran omistaja, joka juoksee aamulenkkiään, ja naapurimme espanjanvesikoiransa kanssa. Kotiin saavuttuamme sekä minä, että koira saamme aamiaisemme. Joudun ottamaan osan kahvista mukaan, jotta ehdin jäähallille ennen seitsemää. Muu perhe jää kotiin syömään aamiaista ennen kouluun ja töihin lähtöä.
Sama kaveriporukka on kokoontunut jäähallilla jo yli kymmenen vuotta. Pukukoppiin on saapunut viitisentoista vanhentunutta miestä muutamalla opiskeluikäisellä nuorukaisella vahvistettuna. Kun aloitimme jääkiekon pelaamisen äijäporukalla, nuo nuoret olivat päiväkodissa. Me isät olemme vanhentuneet ja lapsemme kasvaneet.
Pelin jälkeen syömme nopean yhteisen aamiaisen huoltoasemalla kaveriporukalla, minkä jälkeen matkaan töihin. Pihlajalinnan toimipisteessä vastassa ovat tutut ihmiset – osan tunnen 15 vuoden takaa, ja jotkut olen tuntenut vasta muutaman kuukauden.
Työpaikan arki on tuttua ja turvallista. Liikaan turvallisuuden tunteeseen ei voi kuitenkaan tuudittautua: seuraavan potilaan vaiva voi olla hankalampi kuin odotin. Saan siitä sopivaa jännitystä, joka pitää oloni vireänä työpäivän ajan.
Lounasaika klo 12
Kello lähestyy kahtatoista ja lounasaikaa. Hävettää myöntää, mutta taannoin seurasin palautumistani ja stressitasojani Firstbeat-seurannalla koemielessä työpäivän ajan. Stressipiikki tuli juuri ennen lounasta, kun piti päättää mitä syödä. Ennen ihmiset söivät sitä, mitä oli tarjolla: ei mietitty transrasvoja tai valkoisen sokerin määrää. Nyt suhtaudumme ruokaan uskonnon ja tieteen tavoin. Mitä siis syön? Onkohan kukaan lähdössä syömään? Ihmisen ei pitäisi syödä yksin. Onneksi työkaverit ovat salaattilounaalla ja voin liittyä heidän seuraansa.
Mitä terveys on tarkoittanut minulle puoleenpäivään mennessä? Pystyin nousemaan ylös vuoteestani ilman apua ja valmistamaan itselleni aamupalan. Kykenin lenkkeilemään koirani kanssa ja pelaamaan kavereideni kanssa. Pystyin siis rasittamaan itseni fyysisesti ilman suurempaa kipua. Totta kai tunnen polvien kulumat ja selkäni jäykkyyden, mutta ne eivät rajoita tekemistäni.
Voin myös ottaa osaa sosiaaliseen toimintaan tuttujen ihmisten kesken sekä kommunikoimaan heidän kanssaan normaalisti. Voin luottaa ympärilläni oleviin ihmisiin, ja he voivat luottaa minuun. Työssä saan toteuttaa itseäni, ja koen, että työtäni arvostetaan. Kotona tunnen oloni rakastetuksi ja turvalliseksi lähimmäisteni kautta.
Tuntisinko itseni terveeksi, jos en pystyisi toteuttamaan näitä asioita? Flunssa tai selkäkipu voisi viedä osan arkeni palasista hetkeksi pois, ja tuntisin itseni sairaaksi. Entä jos polvikipu estäisi harrastukset pysyvästi, mutta voisin käydä töissä? Olisin todennäköisesti omasta mielestäni terve, mutta elämäni olisi osittain rajoittunutta.
Terveys tarkoittaa minulle kykyä liikkua, toimia, olla vuorovaikutuksessa ja toteuttaa itseäni. Mitä terveys tarkoittaa sinun arjessasi?