"Palaudut paremmin, kun teet mielekkäitä asioita"

Nykypäivän työelämä on aivoille kuormittavaa, ja monen työpäivät ovat sirpaleisia niin, että työn ja vapaa-ajan raja häilyy. Millaisilla keinoilla voi vaikuttaa arjessa jaksamiseen? Pihlajalinna Hämeenlinnan vastaava työterveyslääkäri Päivi Tiitola antaa vinkit parempaan palautumiseen ja energisempään arkeen.

1. Erota työ ja vapaa-aika.

Nykyään moni tekee yhä enemmän aivotyötä, joka on kognitiivisesti kuormittavaa. Myös työn ja vapaa-ajan raja saattaa häilyä. Työ ja vapaa-aika kannattaa kuitenkin erottaa selkeästi, jotta jaksaa arjessa. Jokaiselle löytyy siihen oma tapa, mutta tärkeintä on, että päivissä on ajanjaksoja, jolloin töitä ei mieti lainkaan.

Varsinkin monelle yrittäjälle työn ja vapaa-ajan erottaminen voi olla joskus vaikeaa. Silloin kannattaa punnita, onko esimerkiksi asiakkaan menettämisen riski suurempi kuin stressin mukanaan tuomat terveysriskit.

2. Tee työn vastapainoksi mielekkäitä asioita.

Tee vapaa ajalla asioita, jotka vievät ajatukset pois työasioista, rentouttavat juuri sinua ja tuottavat mielihyvää. Jollekulle sopii ruuanlaitto tai liikunta ja toisille ystävien tapaaminen tai sudokujen täyttäminen. Sohvalla television ääressäkin saa välillä maata, vaikka usein toistuessaan se ei ole paras tapa palautua. Tärkeintä on tiedostaa, mikä toimii itselle.

3. Ajattele, että teet itsellesi palveluksen hyvillä elämäntavoilla.

Terveelliset elämäntavat – liikunta, ruokavalio ja uni – auttavat jaksamaan. Älä kuitenkaan pyri täydellisyyteen, koska jatkuva tavoitteellisuus kaikilla osa-alueilla voi olla yksi stressin lähde. Olennaista on tiedostaa, että hyvät elämäntavat tukevat hyvää arkea.

4. Tunnista hyvän ja huonon stressin ero.

Lyhytaikainen, kohtuullinen stressi on usein hyväksi: se tuo suoritus- ja toimintakykyä. Pitkittyvä, jo muutaman viikon kestoinen stressi voi sen sijaan alkaa vaikuttaa muistiin, uneen ja mielialaan. Opettele tuntemaan itsesi ja omat reaktiosi. Miten palaudun niin, että stressi ei kroonistu?

5. Hanki tarvittaessa apua arjen hallintaan.

Jos huomaat olevasi jatkuvasti stressaantunut, hae apua: voit keskustella tilanteesta esimerkiksi työterveyshoitajan tai psykologin kanssa.


Pihlajalinnassa on useita psykologeja ja muita asiantuntijoita, joilta saa tukea ja apua palautumiseen ja jaksamiseen.

Tutustu: Mielen Pihlajalinna
Tutustu myös Pihlajalinnan työterveyspalveluihin!