Pihlajalinnan lääkärit ovat tavattavissa myös etänä

Pihlajalinnan lääkärit ja muut asiantuntijat hoitavat asiakkaita myös etänä. Moni vaiva ja sairaus voidaan hoitaa video- tai puhelinvastaanotolla, mikä on helppoa ja nopeaa.

Ihottuma, vuotavat ja kutisevat silmät tai päänsärky. Esimerkiksi näiden vaivojen takia ei useimmiten tarvitse lähteä pois kotoa lääkäriin. Riittää, kun perinteisen lääkärissä käynnin sijaan varaa etävastaanottoajan Pihlajalinnan verkkoajanvarauksessa tai asiakaspalveluun soittamalla.

Tuttu lääkäri tavattavissa myös etänä

Useimmat Pihlajalinnan yleis- ja erikoislääkärit ottavat asiakkaita vastaan myös tietokoneen välityksellä, jolloin asiakas voi halutessaan hakeutua omalle tutulle lääkärille, jonka luona on käynyt aiemmin perinteisellä vastaanotolla. Etävastaanottoa pitävät myös monet psykologit ja fysioterapeutit.

– Etälääkäri on oiva vaihtoehto esimerkiksi verenpaine- tai diabeteskontrollille, jos ei halua lähteä vastaanotolle, vaan hoitaa asian mieluummin kotoa käsin, sanoo Pihlajalinnan etälääkärinä työskentelevä sisätautien erikoislääkäri Johan Fagerudd.

Etälääkäri voi tarvittaessa tehdä asiakkaalle lähetteen jatkotutkimuksiin tai kirjoittaa reseptin esimerkiksi uusimista vaativaan lääkkeeseen. Esimerkiksi flunssaoireissa etälääkäri voi kirjoittaa myös lyhyen sairausloman.

Diabeteshoitoa etänä

Tarvittaessa etälääkäri ohjaa perinteiselle vastaanottokäynnille, sillä esimerkiksi korva- ja poskiontelotulehdusepäily vaativat tilanteen arvioimisen perinteisesti. Etävastaanotolla ei määrätä myöskään uni- tai psyykelääkkeitä tai vahvoja särkylääkkeitä. Sen sijaan esimerkiksi yksittäisen virtsatie- tai silmätulehduksen hoitaminen onnistuu yleensä hyvin.

Fagerudd hoitaa etävastaanotolla paljon myös diabetesasiakkaita.

– Teen usein uuden asiakkaan alkukartoituksen etäyhteyden avulla, jonka jälkeen asiakas käy tarvittavissa tutkimuksissa, kuten laboratoriokokeissa. Tämän jälkeen arvioimme ja sovimme, tapaammeko seuraavan kerran perinteisesti lääkärikeskuksessa vai etäyhteyden avulla.

Kätevä ja helppokäyttöinen

Ajanvaraus etävastaanotolle on helppoa: verkon ajanvarauspalvelussa on merkitty selkeästi, mitkä varattavissa olevista ajoista ovat etäaikoja. Asiakas voi perinteisen vastaanoton tapaan varata ajan haluamalleen asiantuntijalle.

– Asiakas voi valita joko puhelinvastaanoton tai tietokoneen avulla toimivan videopuhelun. Videopuhelussa asiakas saa sähköpostiinsa linkin, jota klikkaamalla hän pääsee kirjautumaan etävastaanottopalveluun, Fagerudd kertoo.

Etävastaanotolle kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai omalla puhelinnumerolla. Omassa tietokoneessa on oltava videokamera ja mikrofoni, joiden toimivuuden asiakas voi halutessaan testata vastaanotolla ennen lääkärin tapaamista. Tämän jälkeen asiakas siirtyy virtuaaliseen vastaanottoaulaan odottamaan puhelua. Lääkäri soittaa hänelle etäyhteydellä sovittuun aikaan.

– Lääkäri ja asiakas näkevät toisensa ja pääsevät keskustelemaan suojatussa yhteydessä. Vastaanotolla lääkärin on mahdollista ottaa kuva esimerkiksi asiakkaan ihottumasta tai asiakas voi lähettää vaikkapa verenpaineen mittaustuloksensa liitetiedostona, Fagerudd sanoo.

Jo varatun käynnin voi muuttaa etäajaksi

Koronavirusepidemia on lisännyt etävastaanoton suosiota ja yhä useampi Pihlajalinnan lääkäri ottaa asiakkaita vastaan myös etänä.

– Asiakkaan on halutessaan mahdollista muuttaa aiemmin varattu perinteinen vastaanottokäyntinsä etävastaanotoksi ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme, Fagerudd kertoo.

Myös perinteiselle vastaanottokäynnille voi Pihlajalinnaan tulla turvallisin mielin. Asiakkaita on auttamassa ja neuvomassa useimmissa lääkärikeskuksissa aulatyöntekijä. Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota ja odotustiloissa tuolit ovat tavallista pidemmän välimatkan päässä toisissaan.

Flunssaoireisille asiakkaille on erilliset sisäänkäynnit ja odotustilat, isommilla paikkakunnilla flunssasta kärsiviä ja muita asiakkaita hoidetaan kokonaan eri toimipisteissä. Koronavirustestaukset tehdään niille varatuissa tiloissa erillään muusta toiminnasta.

Terveyssovelluksessa lääkäri tavoitettavissa ilman ajanvarausta

Kiireellisissä asioissa, kuten silmä- tai virtsatietulehduksen oireissa, voi hyödyntää myös Pihlajalinnan Terveyssovellusta. Terveyssovelluksessa lääkärin etävastaanotolle pääsee ilman ajanvarausta. Palvelu on auki joka päivä klo 7−23, ja sovellus on ladattavissa iPhonelle App Storesta ja Android-laitteille Google Playsta. Terveyssovelluksessa asiakas kertoo vaivansa perustiedot lääkärille ensin chatissa. Tämän jälkeen lääkäri ottaa häneen tarvittaessa kontaktin videoyhteydellä.

– Jotta asiakas saa avun vaivaansa samalla istumalla, eikä joudu odottamaan, moni lääkäreistämme käyttää työajastaan aiempaa suuremman osan etävastaanottojen pitämiseen, Fagerudd sanoo.

Terveyshuolien kanssa ei kannata jäädä yksin

Etälääkäri voi tuoda avun myös silloin, kun asiakas pohtii, miten ylähengitystieoireissa pitäisi toimia tai vaatiiko pitkäaikaissairauden hoito kontrollikäyntiä juuri tällä hetkellä.

– Omasta terveydestään on tärkeä pitää huolta, eikä siihen liittyviä asioita kannata murehtia yksin. Etälääkäripalvelustamme saa ammattilaisen arvion tilanteestaan myös silloin, jos kotoa lääkärin lähteminen pelottaa tai arveluttaa.

teksti: Tiina Laaninen


Lue lisää:
Etäpalvelut