23.6.2021 Pihlajalinna ostaa Finlan Mäntän työterveysaseman liiketoiminnan

Pihlajalinna ostaa Finla Työterveys Oy:n Mäntän työterveysaseman liiketoiminnan. Kauppa astuu voimaan 1.11.2021. Mäntän työterveysasemalla on asiakkaana noin sata yritystä, joissa on yhteensä noin 1 500 henkilöasiakasta.

Kaupan myötä Mäntän työterveysaseman toiminta siirtyy osaksi Pihlajalinnan lääkärikeskusketjua. Myös asiakkaiden työterveyden palvelusopimukset siirtyvät kaupan yhteydessä Pihlajalinnalle. Mäntän työterveysaseman henkilökunta jatkaa Pihlajalinnassa vanhoina työntekijöinä.

”Pirkanmaa on meille tärkeä ja vahva alue. Yrityskauppa vahvistaa meidän asemaamme työterveyspalvelujen tarjoajana Mänttä-Vilppulan seudulla. Samalla Finlan nykyisille työterveysasiakkaille tulee tarjolle uusia palveluita, kuten esimerkiksi Pihlajalinnan ympärivuorokautinen hoitajapuhelinpalvelu ja hoitajachat, kattavat etälääkäripalvelut ja työkyvynhallinnan portaali. Kehitämme työterveysasiakkaiden palveluita jatkuvasti, ja varsinkin erilaisia digitaalisia palveluita kysytään nyt paljon”, kertoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

”Tämän liiketoimintakaupan myötä Finla haluaa taata laadukkaat työterveyshuollon palvelut asiakkaille tulevaisuudessakin. Uskomme, että Pihlajalinna on seudulla paras toimija turvaamaan palveluiden laadun ja saatavuuden”, toteaa Finla Työterveys Oy:n toimitusjohtaja Anu Pekki.

Lisätietoja:
Joni Aaltonen, toimitusjohtaja, Pihlajalinna