13.2.2017 Pihlajalinna valmistautuu sote-uudistukseen laajentumalla valtakunnallisesti – Dextra-lääkärikeskukset Pihlajalinna-brändin alle

Pihlajalinna-konserni vahvistaa asemaansa valtakunnallisena sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana. Yhtiö aikoo laajentua sote-uudistuksen alkuun eli vuoteen 2019 mennessä yli kymmenelle uudelle paikkakunnalle. Tänä vuonna yhtiö laajenee isoista yliopistokaupungeista ainakin Ouluun ja Turkuun.

Ensisijaisesti Pihlajalinna aikoo kasvaa avaamalla kokonaan uusia toimipisteitä. Lisäksi yhtiö voi nopeuttaa laajentumista tekemällä yritysostoja.

Tulevaan valinnanvapauteen Pihlajalinna valmistautuu siirtymällä yhteen brändiin, Pihlajalinnaan. Samalla Pihlajalinnan ilme ja logo uudistuvat, jotta niiden avulla voidaan paremmin kuvata yhtiön monipuolisia palveluita asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Yhtiö on toiminut yksityisessä terveydenhuollossa pääsääntöisesti Dextra-brändin alla. Muutos on tarkoitus viedä läpi viimeistään sote-uudistuksen alkuun mennessä.

”Haluamme hoitaa suomalaisten terveyttä sen sijaan, että hoitaisimme pelkästään sairauksia. Kotimaisena toimijana haluamme olla suomalaisten ensisijainen kumppani terveydenhuollossa. Tavoitteemme on, että Pihlajalinna merkitsee ihmisille laadukasta ja ystävällistä terveydenhuoltoa”, sanoo toimitusjohtaja Aarne Aktan. ”Kun avaamme uusia toimipisteitä eri puolille Suomea, tarjoamme asiakkaillemme uudentyyppisen palvelukokemuksen.”

Pihlajalinna julkisti tarkennetun laajenemissuunnitelmansa ja uuden ilmeensä henkilökunnalle järjestetyssä yhtiön 15-vuotisjuhlassa lauantai-iltana Tampereen Messukeskuksessa.

Pihlajalinna on toiminut Pihlajalinna-brändillä kuntaulkoistuksissa, joissa yhtiö on kotimaassa markkinajohtaja. Pihlajalinna on ainoana toimijana perustanut kuntien ja kuntayhtymien kanssa yhteisyrityksiä, jotka tuottavat paikkakunnillaan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Yhteisyritysmallissa kuntien asukkaat saavat palvelunsa läheltä ja kunnat saavat verotuloja sekä osuuden yhteisyrityksen voitoista.

Lisätietoja:
Aarne Aktan, toimitusjohtaja, 040 342 4440
Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, 040 743 2177

Pihlajalinna lyhyesti

Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita lääkärikeskuksissa, terveysasemilla, hammasklinikoilla ja sairaaloissa ympäri Suomea. Yhtiö tuottaa Dextra-brändin alla toimivissa yksityisissä lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa muun muassa lääkärivastaanotto- ja erikoissairaanhoidon palveluita mukaan lukien päivystyspalvelut, monipuoliset kirurgiset palvelut sekä työterveyshuollon ja suun terveydenhoidon palvelut. Pihlajalinna- brändin alla Yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, joiden tarkoituksena on julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä tuottaa laadukkaita palveluita julkisrahoitteisen terveydenhuollon asiakkaille.