Vastuulääkäri Lisa Pelttari pitää tärkeänä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi. Pelttari arvostaa etätyön mahdollisuuksia ja tiimityötä kotisairaanhoidossa.
Keväällä 2016 sain sähköpostiini rekrytointi-ilmoituksen koskien vastuulääkäripalveluja. Vastuulääkärimalli vaikutti heti omalta ja tarjosi uuden ja kiinnostavan tavan toimia terveydenhuollossa, joskin työn haasteellisuus ensin arvelutti. Olin kuitenkin toiminut jo vuosia lääketieteellisenä asiantuntijana matkailulääketieteen parissa, minkä pohjalta saatu kokemus etälääkärin työstä rohkaisi ottamaan hypyn tuntemattomaan.
Vastuulääkärimallissa kiehtoivat etänä työskentely ja vahva asiantuntijarooli. Työn kiinnostavuutta lisäsi saumaton tiimityö kotisairaanhoidon muun henkilöstön kanssa potilaiden parhaaksi. Videovastaanottojen käyttöönotto vastuulääkärimallissa on tuonut lisää ulottuvuuksia työhön, ja se mahdollistaa entistä paremmin potilaan aktiivisen osallistamisen päätöksentekoon hänen omaa terveyttään koskevissa kysymyksissä.
Itse toimin vastuulääkärinä enimmäkseen kotisairaanhoidossa. Tiimissäni on kahdeksan sairaanhoitajaa, joiden kanssa pidän puhelinkierron kerran viikossa. Lisäksi olen tavoitettavissa joka arkipäivä puolikiireellisiä konsultaatioita varten. Työ on mutkatonta, ja tutussa tiimissä luottamus, toisen työn kunnioittaminen sekä työskentelytapojen tunteminen lisäävät työn mielekkyyttä ja luotettavuutta.
Yksi työni parhaista puolista on se, että kartoituskäynnillä ja vuosikontrolleissa pääsen tapaamaan henkilökohtaisesti jokaisen potilaani heidän omassa kodissaan. Tällöin hoitovastuun ottaminen potilaasta etänä ja hänen hoitonsa koordinoiminen on sujuvaa ja palkitsevaa. Omassa työssäni minulle on aina ollut tärkeää se, että potilas kokee tulleensa kuulluksi ja että kaikki hänen terveyteensä liittyvät asiat tulevat käsitellyiksi ja niihin otetaan kantaa. Nyt etälääkärinä toimiessani tämä on entisestään korostunut.
Etälääketieteessä uuden potilaan tilanteen huolellinen kartoittaminen hoitosuhteen alussa on työn onnistumisen perusta. Kartoituskäynnillä on tärkeää käydä yhdessä potilaan kanssa läpi kaikki hänen sairautensa, joita hän on kohdannut vuosikymmenien aikana. Tämä mahdollistaa myös realistisen jatkohoidon suunnittelun sekä hoidon tavoitteiden kirjaamisen.
Etälääkärin työhön kuuluvat lähikiertopäivät ovat vaativia, ja kierrot voivat luonnollisesti olla myös raskaita etenkin silloin, kun on monta uutta potilasta, monta asiaa ja näkökulmaa hallittavana päivän mittaan, unohtamatta omaisia ja heidän tarpeitaan. Etälääketieteessä toimiessa on apu ollut aina saatavilla, ja konsultaatiot kollegoiden kesken toimivat hyvin ja nopeasti esimerkiksi Teamsin kautta. Oma henkilökohtainen palvelukoordinaattori tekee työni helpoksi, ja hän auttaa moninaisissa käytännön asioissa ja ongelmissa. Pihlajalinnassa esimies on läsnä ja saavutettavissa. Häneltä saa tukea kaikissa työhön liittyvissä asioissa. Etälääketieteessä myös yhteiset kahvihetket Teamsin välityksellä ja säännölliset koulutukset etänä lisäävät sosiaalista hyvinvointia ja työssä viihtyvyyttä. On hienoa, että saan kuulua etälääketieteen vastuulääkäreiden joukkoon.
LT, eMBA, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Lisa Pelttari
Laura Iisakka Palvelupäällikkö, lääkäripalvelut 040 573 0517, [email protected] Eveliina Mauno-Tervala Palvelujohtaja, lääkäripalvelut 050 338 1198, [email protected]
Vastuulääkärin työ houkutti minua pitkien hoitosuhteiden, itsenäisyyden, mielekkyyden ja vaihtelevuuden vuoksi. Palkkauskin vaikutti tehtävään sopivalta.
Halusin vastuulääkäriksi tarjotakseni ikääntyneille laadukasta hoitoa, välttääkseni turhia sairaalakäyntejä ja panostaakseni ennaltaehkäisyyn sekä riskitekijöiden kartoitukseen.
Vastuulääkäri Helka Hosia vastaa Pihlajalinna Etälääketieteen koulutuksesta ja kehityksestä. Kliinisen työn ja kehitystyön yhdistäminen auttaa ymmärtämään kliinisiä haasteita.
Työparityöskentely uniklinikalla on hyvä esimerkki siitä, kuinka kokenut lääkäri ja työuran alkuvaiheessa oleva hoitaja pystyvät yhdessä toimimaan potilaiden parhaaksi.
Etsitkö uutta uraa lääkärinä? Muusikon ja lääkärin uran yhdistänyt Jussi Hyyrynen kertoo neljä syytä, miksi lääkärit viihtyvät Pihlajalinnassa.
Pihlajalinnan lääkärit Helka Koivu ja Janne Luostarinen tapasivat ja vertailivat kokemuksiaan
Parasta työssäni on hallinnan tunne, koska minulla on kaikki langat omissa käsissäni
Vastuulääkäri Lisa Pelttari pitää tärkeänä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi. Pelttari arvostaa etätyön mahdollisuuksia ja tiimityötä kotisairaanhoidossa.
Vastuulääkäri Josefin Miemois-Foley arvostaa työn itsenäisyyttä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa, mikä parantaa heidän elämänlaatuaan.
Mikko Pelkonen on tyytyväinen siihen, että työnkuva on monipuolinen ja räätälöitävissä
Jounin ja Teemun mielestä Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan
Vastuulääkäri Jan Selenius kertoo, miten laadukas ja joustava vastuulääkärimalli parantaa työn mielekkyyttä ja tehokkuutta.