Vastuulääkäri Jan Selenius kertoo, miten laadukas ja joustava vastuulääkärimalli parantaa työn mielekkyyttä ja tehokkuutta.
Olin alun perin mukana perustamassa Doctagonia, joka siirtyi osaksi Pihlajalinnaa. Ydinliiketoimintaamme olivat alussa lääkärin yksityiset kotikäynnit, ja tästä toiminnasta kehittyi vastuulääkärimallin idea.
Ensimmäisten vuosien aikana työ oli melko kuormittavaa ennen kuin rutiinit ja kokemus kehittyivät, ja organisaatio kasvoi vastaamaan tarpeisiin paremmin. Varsin nopeasti oli kuitenkin nähtävissä, että vastuulääkärimalli on laadukas, järkevä ja palkitseva kaikille osapuolille.
Olen nyt viime vuosina tehnyt yksinomaan vastuulääkärin töitä. Työviikkoni on muovautunut hoitamieni yksiköiden tarpeiden, työn määrän sekä omien mieltymysteni mukaan. Alkuviikko menee usein lähikiertoihin, keskiviikko ja torstai puhelinkiertoihin ja perjantaisin teen paperitöitä. Työajan jaksottaminen sopii minulle hyvin.
Vastuullani on sekä palvelutalojen että kotihoidon potilaita, mikä tekee lähikierroista mukavan vaihtelevia. Vastuulääkärin työn rinnalla voi harjoittaa myös perinteistä vastaanottotoimintaa, jos kliinistä työtä haluaa tehdä enemmän. Kokemuksesta tiedän, että näiden yhdistäminen toimii erittäin hyvin, ja olenkin harkinnut vastaanottotyön aloittamista uudelleen.
Ehdottomasti suurin ero perinteiseen lääkärin työhön on vapaus muovata oma työ itselle sopivaksi. Lähi- ja puhelinkiertopäivät voi sopia asiakasyksikön kanssa erittäin joustavasti. Yksikön kanssa voi sopia vapaasti myös työn määrästä. Konsultaatiot on yksikön sisällä järjestetty systemaattisesti, ja koulutuksia järjestetään säännöllisesti.
Tarinani on hyvin selvästi opettanut sen, että laatua kannattaa aina pitää yllä, koska lopulta laatu ratkaisee. Työn tekeminen laadukkaasti myös palkitsee tekijäänsä, ja työn parissa jaksaa paremmin. Työn laatu on ollut alusta alkaen Pihlajalinnan Etälääketieteen yksikön tärkein ohjenuora ja periaate.
Jan Selenius
Laura Iisakka Palvelupäällikkö, lääkäripalvelut 040 573 0517, [email protected] Eveliina Mauno-Tervala Palvelujohtaja, lääkäripalvelut 050 338 1198, [email protected]
Vastuulääkärin työ houkutti minua pitkien hoitosuhteiden, itsenäisyyden, mielekkyyden ja vaihtelevuuden vuoksi. Palkkauskin vaikutti tehtävään sopivalta.
Halusin vastuulääkäriksi tarjotakseni ikääntyneille laadukasta hoitoa, välttääkseni turhia sairaalakäyntejä ja panostaakseni ennaltaehkäisyyn sekä riskitekijöiden kartoitukseen.
Vastuulääkäri Helka Hosia vastaa Pihlajalinna Etälääketieteen koulutuksesta ja kehityksestä. Kliinisen työn ja kehitystyön yhdistäminen auttaa ymmärtämään kliinisiä haasteita.
Työparityöskentely uniklinikalla on hyvä esimerkki siitä, kuinka kokenut lääkäri ja työuran alkuvaiheessa oleva hoitaja pystyvät yhdessä toimimaan potilaiden parhaaksi.
Etsitkö uutta uraa lääkärinä? Muusikon ja lääkärin uran yhdistänyt Jussi Hyyrynen kertoo neljä syytä, miksi lääkärit viihtyvät Pihlajalinnassa.
Pihlajalinnan lääkärit Helka Koivu ja Janne Luostarinen tapasivat ja vertailivat kokemuksiaan
Parasta työssäni on hallinnan tunne, koska minulla on kaikki langat omissa käsissäni
Vastuulääkäri Lisa Pelttari pitää tärkeänä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi. Pelttari arvostaa etätyön mahdollisuuksia ja tiimityötä kotisairaanhoidossa.
Vastuulääkäri Josefin Miemois-Foley arvostaa työn itsenäisyyttä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa, mikä parantaa heidän elämänlaatuaan.
Mikko Pelkonen on tyytyväinen siihen, että työnkuva on monipuolinen ja räätälöitävissä
Jounin ja Teemun mielestä Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan
Vastuulääkäri Jan Selenius kertoo, miten laadukas ja joustava vastuulääkärimalli parantaa työn mielekkyyttä ja tehokkuutta.