Jounin ja Teemun mielestä Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan
Teemu Hermunen on valmistunut lastenlääkäriksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2022 ja on työskennellyt Pihlajalinnassa aloitettuaan työt jo erikoistuvana lääkärinä. Teemu on työskennellyt Pihlajalinnassa lastentautien vastaanoton, lasten päivystysvastaanoton, neuvolatarkastusten, sekä lastenlääkärichatin parissa.
Teemu on tottunut tuomaan töissä persoonaansa mukaan vastaanotoille, joka on tuntunut lasten kanssa työskennellessä toimivan hyvin. Myös selkeä kommunikaatio on tärkeää, jotta sekä vanhemmat, että lapsi mahdollisuuksien mukaan ymmärtävät, mitä ollaan tekemässä ja minkä takia.
Jouni Pesola on valmistunut lastentautien erikoislääkäriksi vuonna 2007, ja vuonna 2011 hän on suorittanut lastenhematologian ja -onkologian lisäkoulutuksen. Jouni pitää vastaanottoa Pihlajalinnan Kuopion, Kajaanin, Joensuun sekä Mikkelin toimipisteissä ja osallistuu myös lastenlääkärichatin toimintaan. Hän on työskennellyt Pihlajalinnassa vuodesta 2021 alkaen. Jouni kokee lastenlääkärin työssä tärkeimpänä lapsen tai nuoren ja perheen kohtaamisen, joka myös edesauttaa paranemista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kollegana hän pyrkii olemaan kannustava ja helposti lähestyttävä.
– Pihlajalinnan työilmapiirin olen kokenut positiiviseksi. Pihlajalinnassa työskentelyn olen todennut mutkattomaksi ja sujuvaksi. Perehdytys ja ajanvarausjärjestelyt toimivat mainiosti. Olen kokenut Pihlajalinnan esimiesten suhtautumisen työntekijöihin arvostavana ja huomioivana, kommentoi Jouni.
– Työnteko Pihlajalinnassa on ollut minulle juuri sopivaa, Teemu jatkaa. Olen saanut vaikuttaa paljon siihen, että miten ja milloin työskentelen ja kuinka paljon. Olosuhteet työpaikallani ovat olleet sellaiset, että minulla on mahdollisuus hoitaa ja tutkia potilaani niin huolella kuin itse koen tarpeelliseksi. Chat-lääkäritöiden johdosta saan myös erittäin joustavasti hoidettua kotoa käsin vastaanottopotilaiden soittokontrollit ja laboratoriokokeiden/kuvantamistutkimusten tulokset.
Kumpikin toteaa, että heidän toiveitaan kuunnellaan, ja että heidän mielipiteillään on aidosti merkitystä: toiveet on huomioitu hyvin esimerkiksi tutkimusvälinehankinnoissa ja vastaanottoaikojen sopimisessa, ja Pihlajalinna tarjoaa mahdollisuuden tehdä oma työ aidosti hyvin. Lisäksi yhteistyö muiden ammattiryhmien, kuten sairaanhoitajien, laboratoriohenkilökunnan, ja asiakaspalvelijoiden kanssa on molempien mielestä ollut mutkatonta. Jouni toteaakin seuraavasti:
– Yhteistyö on ollut todella sujuvaa ja positiivista. Tällaisen yhteistoiminnan kautta voimme tarjota asiakaspalvelua parhaimmillaan.
Jouni tuumaa, että Pihlajalinna on viime vuosina panostanut paljon lapsille tarjottavien palveluiden kehittämiseen, ja että Lasten Pihlajalinnan mainonta on hyvin positiivista ja imago on lapsiystävällinen.
– Pihlajalinna on erinomainen työpaikka, jossa jokainen voi elämäntilanteensa mukaan tehdä töitä itselleen sopivalla tavalla kivijalkavastaanotolla, etävastaanotolla tai chatissä. Tervetuloa Lasten Pihlajalinnan tiimiin!, toivottaa Jouni.
– Pihlajalinnassa on mahdollisuus tehdä monipuolista lastenlääkärin työtä omien toiveidensa mukaisesti!, korostaa Teemu.
Kiinnostuitko? Hae lastenlääkäriksi Pihlajalinnaan! Katso avoimet työpaikkamme.
Ota yhteyttä rekrytointiin: [email protected]
Vastuulääkärin työ houkutti minua pitkien hoitosuhteiden, itsenäisyyden, mielekkyyden ja vaihtelevuuden vuoksi. Palkkauskin vaikutti tehtävään sopivalta.
Halusin vastuulääkäriksi tarjotakseni ikääntyneille laadukasta hoitoa, välttääkseni turhia sairaalakäyntejä ja panostaakseni ennaltaehkäisyyn sekä riskitekijöiden kartoitukseen.
Vastuulääkäri Helka Hosia vastaa Pihlajalinna Etälääketieteen koulutuksesta ja kehityksestä. Kliinisen työn ja kehitystyön yhdistäminen auttaa ymmärtämään kliinisiä haasteita.
Työparityöskentely uniklinikalla on hyvä esimerkki siitä, kuinka kokenut lääkäri ja työuran alkuvaiheessa oleva hoitaja pystyvät yhdessä toimimaan potilaiden parhaaksi.
Etsitkö uutta uraa lääkärinä? Muusikon ja lääkärin uran yhdistänyt Jussi Hyyrynen kertoo neljä syytä, miksi lääkärit viihtyvät Pihlajalinnassa.
Pihlajalinnan lääkärit Helka Koivu ja Janne Luostarinen tapasivat ja vertailivat kokemuksiaan
Parasta työssäni on hallinnan tunne, koska minulla on kaikki langat omissa käsissäni
Vastuulääkäri Lisa Pelttari pitää tärkeänä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi. Pelttari arvostaa etätyön mahdollisuuksia ja tiimityötä kotisairaanhoidossa.
Vastuulääkäri Josefin Miemois-Foley arvostaa työn itsenäisyyttä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa, mikä parantaa heidän elämänlaatuaan.
Mikko Pelkonen on tyytyväinen siihen, että työnkuva on monipuolinen ja räätälöitävissä
Jounin ja Teemun mielestä Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan
Vastuulääkäri Jan Selenius kertoo, miten laadukas ja joustava vastuulääkärimalli parantaa työn mielekkyyttä ja tehokkuutta.