Vastuulääkäri Josefin Miemois-Foley arvostaa työn itsenäisyyttä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa, mikä parantaa heidän elämänlaatuaan.
Aikoinaan aloitin työt Doctagonissa, joka yhdistyi sittemmin Pihlajalinnaan. Aloittaessani neljä lastani olivat vielä kovin nuoria, ja halusin helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Aluksi tein kotikäyntejä osa-aikaisena pääkaupunkiseudulla. Jo silloin sain ensimmäisen kosketukseni potilaan kotona annettavaan hoitoon, johon ihastuin valtavasti.
Kotikäynnillä pääsen lähemmäksi potilasta ihmisenä kuin pääsisin valkoiseen takkiin pukeutuvana lääkärinä vastaanotolla. Samalla saa myös aivan toisella tapaa kuvan potilaan kokonaisvaltaisesta tilanteesta, sairauksien lisäksi. Koska työ oli itsenäistä ja päiviä sai suunnitella omien tarpeiden mukaan, viihdyin hyvin. Työn laatuun, hyvään palveluun ja kehitykseen panostettiin jatkuvasti.
Pihlajalinnan vastuulääkärimalli on mielestäni suunniteltu potilaita ja heidän vointiaan ajatellen. Asiakkaan hoito alkaa aina perusteellisella alkukartoituksella, jossa käydään läpi taustalla olevat sairaudet, tarpeellinen lääkitys sekä toimintakyky. Potilaiden sekä omaisten omat toiveet hoitolinjoista kuullaan. Näin luodaan hyvä pohja hoitaa potilaan asioita myös etänä. Hoidon päätavoite on potilaiden mahdollisimman hyvä elämänlaatu.
Kuten työsuhteeni alussakin, vastuulääkärinä saan edelleen suunnitella työpäiväni ja työviikkoni kuten minulle sopii. Välillä teen lyhyemmän ja välillä pidemmän päivän. On tärkeää, että minulla on riittävästi aikaa tehdä työni kunnolla ja mahdollisimman hyvin.
Koen myös edelleen, että työn laatu on työnantajallekin tärkeää. Tästä esimerkkinä on Pihlajalinnan vastuulääkäripalvelulle myönnetty Lääkäriliiton laatupalkinto. Jos työssäni ilmaantuu ongelma, saan aina helposti ja joustavasti apua. Vaikka teen töitä yksin, kollegat ja muut työkaverit ovat aina tavoitettavissa.
Nykyisin teen vastuulääkärin työtä kokopäiväisesti. Pidän edelleen kotikäynneistä, ja minulla onkin eniten kotisairaanhoidon asiakkaita. Lähikiertopäiviä tehdään tietty määrä kolmessa kuukaudessa. Kotihoidossa niitä on enemmän kuin hoivakodeissa asuvien asiakkaidemme kohdalla. Minulla on lähikiertopäiviä noin yhdestä kahteen viikossa. Lähikiertopäivät ovat työviikkojeni pisimpiä työpäiviä, joiden aikana käyn tapaamassa asiakkaita ja heidän omaisiaan yhdessä hoitajien kanssa.
Puhelinkierrot olen keskittänyt noin kahdelle–kolmelle päivälle viikosta. Samoina päivinä teen myös paperityöt. Hoitajat soittavat tai laittavat viestin, jos heillä on asiaa minulle, ja olen heidän tavoiteltavissaan arkisin työaikana. Saan valokuvia, ja tarvittaessa käytetään videovastaanottoa. Koska potilaiden tilanne on perusteellisesti kartoitettu ja he ovat minulle tuttuja, pystyn lääkärinä hoitamaan hyvinkin paljon asioita etänä.
Toki on tilanteita, jolloin tarvitaan lääkäri paikan päällä, mutta silloinkin voin tehdä lähetteet valmiiksi, mikä helpottaa hoidon saamista. Joskus soitan itse potilaalle tai hänen omaisilleen, jos tilanne niin vaatii. Jos kyseessä on akuutti asia, enkä itse juuri silloin pysty vastaamaan puhelimeen tai hoitamaan sitä muuten, voi asian ohjata takapäivystäjälle, joka huolehtii potilaistani myös iltaisin ja pyhinä. Tämä on edellytys hyvin toimivalle vastuulääkärimallille.
Jokainen työpäivä on erilainen. Muulloin kuin lähikierroilla teen töitä kotoa. Voin istua vaikka takan ääressä villasukat jalassa tai ulkona puutarhassa auringosta nauttien. Vastuulääkärin työn vapautta ei mikään voita. Olen voinut osallistua lasten joulujuhliin arki-aamupäivällä ja käydä ratsastustunnilla aamusta ongelmitta. Olen seurannut lasten harrastuksia ympäri Eurooppaa ja vieraillut ulkomailla asuvien sukulaisten luona ilman lomantarvetta. Myös mökkeilystä voi nauttia ympäri vuoden.
YLE EL Josefin Miemois-Foley
Laura Iisakka Palvelupäällikkö, lääkäripalvelut 040 573 0517, [email protected] Eveliina Mauno-Tervala Palvelujohtaja, lääkäripalvelut 050 338 1198, [email protected]
Vastuulääkärin työ houkutti minua pitkien hoitosuhteiden, itsenäisyyden, mielekkyyden ja vaihtelevuuden vuoksi. Palkkauskin vaikutti tehtävään sopivalta.
Halusin vastuulääkäriksi tarjotakseni ikääntyneille laadukasta hoitoa, välttääkseni turhia sairaalakäyntejä ja panostaakseni ennaltaehkäisyyn sekä riskitekijöiden kartoitukseen.
Vastuulääkäri Helka Hosia vastaa Pihlajalinna Etälääketieteen koulutuksesta ja kehityksestä. Kliinisen työn ja kehitystyön yhdistäminen auttaa ymmärtämään kliinisiä haasteita.
Työparityöskentely uniklinikalla on hyvä esimerkki siitä, kuinka kokenut lääkäri ja työuran alkuvaiheessa oleva hoitaja pystyvät yhdessä toimimaan potilaiden parhaaksi.
Etsitkö uutta uraa lääkärinä? Muusikon ja lääkärin uran yhdistänyt Jussi Hyyrynen kertoo neljä syytä, miksi lääkärit viihtyvät Pihlajalinnassa.
Pihlajalinnan lääkärit Helka Koivu ja Janne Luostarinen tapasivat ja vertailivat kokemuksiaan
Parasta työssäni on hallinnan tunne, koska minulla on kaikki langat omissa käsissäni
Vastuulääkäri Lisa Pelttari pitää tärkeänä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi. Pelttari arvostaa etätyön mahdollisuuksia ja tiimityötä kotisairaanhoidossa.
Vastuulääkäri Josefin Miemois-Foley arvostaa työn itsenäisyyttä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa, mikä parantaa heidän elämänlaatuaan.
Mikko Pelkonen on tyytyväinen siihen, että työnkuva on monipuolinen ja räätälöitävissä
Jounin ja Teemun mielestä Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan
Vastuulääkäri Jan Selenius kertoo, miten laadukas ja joustava vastuulääkärimalli parantaa työn mielekkyyttä ja tehokkuutta.