31.8.2020 Luottamus syntyy nopeasti myös videon välityksellä

Koronavirusepidemia antoi vauhtia myös työterveyspalvelujen etäratkaisujen kehitykselle. Pihlajalinnan asiantuntijat suosittelevat kokeilemaan muun muassa videovastaanottovaihtoehtoa rohkeasti.

Pihlajalinnan työterveyshoitaja Helena Vilén alkoi ottaa asiakkaita vastaan etänä VisibaCare-videovastaanoton välityksellä tämä vuoden maaliskuussa. Etänä Vilén on hoitanut asiakkaiden kanssa työterveystarkastusten lisäksi esimerkiksi esimieskeskusteluita, joiden tavoitteena on kuulla asiakasorganisaation esimiesten näkökulmaa muun muassa tiimin ajankohtaisista asioista, henkilöstön jaksamisesta sekä esimiesten mahdollisista omista haasteista.

Sekä työterveystarkastukset että esimieskeskustelut ovat Vilénin mukaan hoituneet etänä mutkattomasti.

– Suurin osa meidän työterveyshoitajien työstä on nimenomaan ennaltaehkäisevää työtä, jota on aivan hyvin mahdollista hoitaa myös tällä tavalla, Helena Vilén sanoo.

Yksilöllisiä eroja asiakkaiden välillä toki on, mutta Vilén arvioi suurimman osan asiakkaista nauttivan siitä, että etävastaanotolle voi osallistua itse valitsemastaan rauhallisesta paikasta.

– Koen, että luottamus syntyy myös videon välityksellä nopeasti. Minusta videovastaanotto ei luo sen kummempaa muuria asiakkaan ja minun välille, vaan asioita halutaan kertoa hoitajalle yhtä mielellään kuin fyysisellä vastaanotolla.

Vilén toteaa, että vaikka videovastaanotto on helppo työkalu, oli siinä alkuun hänelläkin opettelemista.

– Ihan konkreettisesti se oman naaman tuijottaminen oli aluksi outoa, Vilén nauraa.

– Ei tämä ole siis ollut pelkästään asiakkaille uutta, vaan myös monelle meistä ruudun toisella puolella. Omat kokemukseni ovat olleet erittäin positiivisia, ja haluan rohkaista ihan jokaista kokeilemaan etäpalveluitamme.

Työterveyslääkäri Mikko Hiltunen sanoo, että etäpalvelujen laajempi käyttöönotto on ollut suuri muutos myös hänelle. Se, miten laajasti asioita voi fyysisen vastaanoton sijasta hoitaa myös etänä, yllätti työterveyslääkärin positiivisesti.

Hiltunen painottaa, että esimerkiksi joissain terveystarkastuksissa saattaa kuitenkin olla tarve nähdä asiakas fyysisellä vastaanotolla. Mikäli tarvetta ilmenee, asiakas ohjataan aina tapaamaan lääkäri kasvotusten.

Asiakkailta on Hiltusen mukaan tullut hyvää palautetta etävastaanotoista.

– Heidän on ollut helpompi päästä vastaanotolle, kun osa joutuu tulemaan tavallisesti pidemmänkin matkan takaa. Etäneuvotteluiden järjestäminen useiden ihmisten kanssa samaan aikaan on ollut joustavaa, kun kaikki ovat voineet osallistua eri paikoista. Hyvää palautetta on tullut myös siitä, että avun saa etänä nopeasti.

Koronatilanteen kehityksestä huolimatta Hiltunen aikoo jättää etävastaanotot työpalettinsa vaihtoehdoksi myös tulevaisuudessa.

– Siitä on ollut selvästi ajankäytöllistä ja muuta etua. Työterveyspalveluiden osittainen siirtyminen etämalliin on korostanut sujuvan yhteistyön tarvetta työterveyshoitajien kanssa, mikä onkin toiminut meillä hienosti. Uskon ja toivon, että etäpalvelut vain kehittyvät entisestään jatkossa, Hiltunen sanoo.