Pihlajalinna Koskiklinikan uudella 3T-magneettikuvauslaitteella saadaan aiempaa laadukkaampia kuvia nopeammin.
Uuden magneettikuvauslaitteen teknologian avulla kuvanlaatu paranee entisestään ja kerralla saadaan kuvattua suurempia alueita aikaisempaa nopeammin, kuten koko selkäranka.
– Uudella laitteella saadaan kuvattua aikaisempaa tarkemmin pieniä yksityiskohtia, josta on hyötyä varsinkin neuroradiologiassa, ortopediassa, käsikirurgiassa ja myös eturauhasen kuvantamisessa. Laitteella on myös mahdollista kuvantaa esimerkiksi koko vartalo, eli tehdä ns. seulontatutkimus, kertoo Pirkanmaan kuvantamisen vastuulääkäri Matti Lehto.
Kuvaushuoneeseen tulee myös viihdejärjestelmä, joka mahdollistaa vaikkapa piirrettyjen katselun tutkimuksen aikana.
– Laitteen valaistus ja musiikki helpottavat esimerkiksi ahtaanpaikankammoisten ja pelkopotilaiden kuvantamista. Tarvittaessa tutkimuksia voidaan tietenkin tehdä myös anestesiassa, Lehto kertoo.
Uusi magneettitutkimuslaite nostetaan paikalleen Pihlajalinna Koskiklinikalle Koskikeskuksen neljänteen kerrokseen heinäkuun puolivälissä. Laite otetaan käyttöön elo-syyskuun vaihteessa.
Tutustu:
Pihlajalinna Koskiklinikka
Pihlajalinnan kuvantamispalvelut
Pihlajalinna Koskiklinikka on tamperelainen, pitkät perinteet omaava täyden palvelun lääkärikeskus-sairaala. Koskiklinikalla toimii yli kolmesataa yleis- ja erikoislääkäriä sekä noin viisikymmentä muuta terveysalan ammattilaista.