Pihlajalinnan ja kestävyysurheilun valmennuspalveluihin keskittyvän Electrofitin tavoitteena on tukea ja täydentää toistensa palveluita sekä tarjota erityisesti parempaa kestävyysvalmennusta.
Electrofitin päävalmentaja Simo-Viljami Ojanen ja Pihlajalinna Uudenmaan aluejohtaja Riia Siivikko.
Pihlajalinnan Uudenmaan aluejohtaja Riia Siivikko toteaa, että yhteistyösopimus laajentaa yhtiön ja urheiluseurojen välistä perinteistä yhteistyötä.
– Yhteistyön myötä pääsemme räätälöimään palveluja, jotka palvelevat kuntoilijoita ja urheilijoita entistäkin monipuolisemmin. Electrofitin asiakaskunnasta paistaa liikunnan ja hyvinvoinnin sekä tavoiteasettelun ilo. On upeaa olla tukemassa ja seuraamassa niin valmentajien kuin yksilöiden suorituksia ja onnistumisia, Siivikko sanoo.
Electrofitin päävalmentaja Simo-Viljami Ojanen sanoo, että heille on tärkeää panostaa laatuun yhteistyökumppanien valinnassa.
– On kunnia saada Pihlajalinna kumppaniksi. Olemmekin käyttäneet jo useamman vuoden Pihlajalinnan kuntotestipalveluita, ja Pihlajalinnan liikuntafysiologi Jyrki Aholta saadut kuntotestiraportit ovat meille tärkeä apu. Tarkkojen analyysien perusteella pystymme tarjoamaan henkilökohtaisempaa valmennusta asiakkaillemme.
Pihlajalinna tarjoaa Electrofitille vahvistusta kuntotestauksen lisäksi myös lääkäri-, fysioterapia- ja ravitsemuspalveluihin sekä psyykkisen valmennuksen palveluihin. Pihlajalinna tulee myös kouluttamaan Electrofitin valmentajia vuosittain erityisesti liikuntavammoista ja niiden ennaltaehkäisystä.
Jo kymmenen vuoden ajan valmennuspalveluita tarjonneen Electrofitin tavoite on olla alansa johtava yritys Suomessa. Palvelutarjontaan kuuluvat yksilö- ja ryhmävalmennukset muun muassa maastohiihdossa, juoksussa, uinnissa, pyöräilyssä ja triathlonissa. Palvelu perustuu haluun motivoida sekä innostaa ihmisiä kestävyysharjoittelun pariin tavoitteista ja kuntotasosta riippumatta. Electrofitin arvoja ovat laatu, välittäminen, edelläkävijyys ja yhteisöllisyys.
Pihlajalinna on suomalainen sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoava pörssiyhtiö, joka on lähes kokonaan suomalaisomistuksessa ja maksaa kaikki veronsa Suomeen. Pihlajalinnan tehtävä on auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää ja rakentaa palveluita, jotka keskittyvät ihmisten terveenä pysymiseen. Konsernin arvoja ovat eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus.