Jenni Karppelin, Lääketieteen lisensiaatti — Pihlajalinna

Jenni Karppelin

Ihotautilääkäri

Ihotautilääkäri tutkii ja hoitaa allergioita, ihon sairauksia sekä iho-ongelmia.

Lääketieteen lisensiaatti

Jo teini-iästä lähtien olen ollut kiinnostunut kehomme suurimman elimen, ihon, terveydestä ja hyvinvoinnista. On siis luontevaa, että erikoistun juuri ihotauteihin ja allergologiaan. 

Tavallisimpia vastaanotolleni hakeutumisen syitä ovat esimerkiksi luomitarkastukset, akne, ihottumat, ruusufinni, atopia, psoriasis, syylät ja erilaiset ihomuutokset.

Saan potilailtani kiitosta reippaasta työotteestani, heidän kokonaisvaltaisesta kohtaamisestaan ja asioiden selittämisestä ymmärrettävän kansantajuisesti. Ihon hoito on sekä ammattilaisen että potilaan yhteistyötä, joten pyrin aina antamaan kattavat ohjeet ja luomaan selkeän toimintasuunnitelmien vaivan hoitamiseksi. Keskustelen asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä enkä kavahda kiusallisiakaan vaivoja. 

Teen mielelläni erilaisia pientoimenpiteitä, kuten ihomuutosten jäädytyshoitoja ja niiden poistoja leikkaamalla. Leikkaustoimenpiteitä varten tarvitaan aina ensin suunnittelukäynti vastaanotolla.

Otan vastaan kaikenikäisiä yksityispuolen, työterveyden ja vakuutusyhtiöiden potilaita. Erikoistuvana lääkärinä en voi määrätä aknen hoitoon isotretinoiinia, mutta mikäli sitä tarvitaan ohjaan potilaani eteenpäin oikeaan osoitteeseen. En tee aikuisten tai lasten allergiaselvityksiä tai tutki ammattitautiepäilyjä. 

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!


Erikoistumisalat ja tehtävät:

Ihotauteihin ja allergologiaan erikoistuva lääkäri

Lapsipotilaat:
Hoidan lapsipotilaita
Kielitaito:
suomi, englanti
Toimipisteet:

Pihlajalinna Hämeenlinna

Raatihuoneenkatu 1013100 Hämeenlinna