Reetta Rantala — Pihlajalinna

Reetta Rantala

Psychologist

Olen laillistettu psykologi ja EMDR-terapeutti ja työskennellyt psykologina noin viidentoista vuoden ajan. Olen työskennellyt sekä aikuisten että lasten parissa terveysasemalla, perheneuvolassa, kouluissa sekä neuvolassa. Olen hankkinut lisäkoulutusta muun muassa neuropsykiatrisista häiriöistä ja oppimisvaikeuksista sekä psyykkisestä traumatisoitumisesta. Syitä hakeutua psykologin vastaanotolle voivat olla muun muassa elämäntilannekriisit, traumaattiset tapahtumat, masennus- ja ahdistusoireet tai paniikkioireilu. Myös ihmissuhteisiin ja perhesuhteisiin liittyviä haasteita voi käsitellä psykologin kanssa. Teen myös aikuisten ADHD-arvioita. 


Minulla on pitkä kokemus lasten kanssa työskentelystä. Syitä hakeutua vastaanotolle lapsen asioissa voivat olla esimerkiksi lapsen syntymään & vanhemmuuteen valmistautuminen, huoli lapsen kehityksestä, tunteiden säätelystä tai käyttäytymisestä, oppimisvaikeudet tai neuropsykiatristen pulmien selvittely. Vastaanotolla voi käsitellä myös lapsen & perheen kohtaamia kriisitilanteita ja menetyksiä tai perheen arkeen liittyviä ongelmia (esimerkiksi uniasiat tai syömisongelmat). Tarvittaessa teen lapsille ja nuorille psykologisia tutkimuksia ja arviointeja (kehitykselliset tutkimukset, oppimisvaikeudet, neuropsykiatristen haasteiden kuten ADHD:n ja/tai autismikirjon kartoitukset).  

 En tee huoltajuuteen, vanhemmuuteen tai rajoitustoimenpiteisiin liittyviä lausuntoja. 

  


Specialisations and tasks:

Psychologist

Child patients:
I treat child patients
Languages:
Finnish, English
Locations:

Pihlajalinna Jyväskylä

Cygnaeuksenkatu 840100 Jyväskylä

Pihlajalinna Seppä

Ahjokatu 1140320 Jyväskylä