Annika Tulenheimo-Silfvast — Pihlajalinna

Annika Tulenheimo-Silfvast

Fertility Specialist
Gynaecologist

Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.

Olen kerännyt laaja-alaisen kokemuksen gynekologian alalta. Erityisosaamiseni on hormonaalisen hoidon alalla, ehkäisy, lapsettomuus, vaihdevuosioireet. Hedelmällisyysneuvonta. Varhaisraskauksien ultraäänitutkimukset. Kierukan laitto, näytteenotto kohdusta sekä syöpäpotilaiden jälkiseuranta.

Minulla on ollut onni työskennellä lapsettomuushoitojen uranuurtajien kanssa ja seurata lapsettomuushoitojen kehittymistä Suomessa alusta asti. Jo opiskeluaikana sain osallistua uraauurtavaan tutkimustyöhön, jonka tuloksia siteerattiin alamme huippuoppikirjassa. Tuolloin PCO-syndrooma, LH-hormonin eritys ja neuroendokrinologia olivat mielenkiintomme kohteina.  

Noista ajoista lähtien on sydämeni sykkinyt lapsettomuuspotilaille, heidän hoitoonsa lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen nojautuen.  Olen toiminut jo lähes 30 vuoden ajan lapsettomuuslääkärinä ja omaan laaja-alaisen näkökulman hoitoihin. Ennen Dextraa johdin Graviditas Klinikkaa Helsingissä. 

Minulle on ollut tärkeää jakaa osaamistani, siksi olen ollut mukana suunnittelemassa niin yksityisgynekologien kuin valtakunnallisestikin gynekologien koulutusohjelmia. Tämä on auttanut myös laajan kontaktiverkoston syntymisessä, mistä on monesti ollut hyötyä potilailleni.   



Specialisations and tasks:

Specialist in obstetrics and gynaecology

Fertility Specialist

Child patients:
I do not treat child patients
Languages:
English, Swedish, Finnish
Locations:

Dextra Fertility Clinic

Saukonpaadenranta 200180 Helsinki

Pihlajalinna Tavastia Kamppi

Urho Kekkosen katu 4-600100 Helsinki